"Hän nukkuu; pelkään, että nyt on hänen viimeinen päivänsä!"
"Hyvä, Torer, mutta sinä erehdyt … sille, joka tässä vieressä asuu, koittaa kyllä viimeinen päivä, mutta nyt vasta oikea aamu alkaakin sille nuorelle miehelle, joka tässä huoneessa on!"
Vanginvartija mutisi jotakin partaansa avatessaan erään vankihuoneen ovea.
Nunna hiipi hiljaa sille ovelle. Hän oli tuntenut laulajan äänen eikä hän tahtonut päästää tavuakaan kuulematta. Mutta sisässä ei puhuttu. Hän kuuli vaan jonkun hommailevan perällä huonetta seinällä, mutta mahdotonta oli erottaa, mitä siellä tehtiin. Sieltä kuului ketjuin helinää, sitten oli taas vähän hiljaisuutta, jolloin tehtiin jotakin, josta kuuntelija ei saanut selvää, sitten helisi ketju taaskin.
"Herää nyt, Niilo Bonpoika", kuului äskeisen laulajan ääni sanovan, "nyt alkaa sinun päiväsi."
Sitten lähestyivät miehet ovea, ja nunna livahti syrjään toiselle ovelle päin ja kuuli äskeisen äänen laulavan:
Ne lentää tahtoi niinkuin lintuset;
Vapaina kiertää maat ja manteret.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli Tukholman kaupungin edustalla hirsipuu ja siinä riippui herra Eerik Puke.
Mutta hirsipuun juurella istui nunna, joka ei tuntenut pakkasta eikä myrskyä. Hän istui katsellen kuivin silmin avaruuteen.