Niiloa ei näkynyt haluttavan noudattaa veljensä varoitusta ja varmaankin olisi hän tehnyt, kuten aikoi, ellei Bengta-rouva itse olisi ollut jo siksi lähellä, että voi huutaa häntä pysähtymään. Hän oli jo kivikartanon oven edessä.
"Ei kiirettä, ei kiirettä, Niilo Bonpoika", huusi hän äänellä, joka kuului käskemiseen tottuneelta, "äitisi ei ole niinkään rynnäköllä otettavissa … siihen hän on liian heikko, ja sinä et, luulenma, halunne hänen kuolemaansa tunnollesi."
"Ha-ha-ha", nauroi viheriä ritari, mutta katsoi kohta maahan, kun
Bengta-rouva heitti häneen salamoivan silmäyksen.
"Pidä huolta ratsustani, viheriä roikale", sanoi Bengta-rouva nousten satulasta keveästi ja näppärästi kuin kaksikymmenvuotias ja heittäen ohjat ritarille, jonka kasvoilla oli alituiseen puolihupsu naurunvirnistys.
Tämä ei ollut tietävinäänkään, otti vaan ohjat, mutta sieppasi ne niin tulisesti, että päitset pääsivät hevosen päästä, ja se hyppäsi säikähtäen sillalle päin. Siellä sai sen kuitenkin helposti kiinni Bengta-rouvan palvelija, joka nyt vasta saavutti nopsan emäntänsä. Tämän tumma iho muuttui kellanviheriäksi, kun hän katseli hyvätuulista ritaria, joka suitset kädessä naureskeli tavallista nauruaan vähääkään huolimatta siitä, mitä oli tapahtunut.
"Valjastakaa tiukemmin, paljoa tiukemmin, Bengta-rouva", sanoi hän, "te ette pääse koskaan perille tällaisilla suitsilla, ha-ha-ha…"
Bengtan silmät säkenöivät, ei sentään niinkään kiukusta ja harmista, vaan enemmän siitä että hänessä syttyi halu tutkia tyystiin ritarin tarkoitukset. Mutta tämän kasvoista ei näkynyt mitään älyn merkkiä, vielä vähemmän mietittyjä tarkoituksia. Mitä Bengta-rouva lienee ajatellutkin, ei hän kuitenkaan tahtonut pilata tärkeätä hetkeä.
Hän kohotti ylpeästi päätään ja astui porstuaan veljesten seuraamana. Kun hän portaitten yläpäässä ruokasalin ovella katsahti taakseen, näki hän vihatun ritarin alhaalla astelevan heidän peräänsä.
Salissa oli aivan äänetöntä. Kaarina-rouvan pienet neitsyet istuivat kalpein poskin työssään. Lauluja ei nyt kuulunut heidän huuliltaan, joita he tavallisesti työtä tehdessään laulelivat, silloinkuin Kaarina-rouva itse oli mukana. Ja kun Bengta-rouvan pitkä, tuima vartalo ilmestyi saliin, hypähtivät he ylös kuin säikähtyneet kyyhkyset.
"Onko kukaan käynyt Kaarina-rouvan luona tänään?" kysyä niuhaisi
Bengta-rouva.