"Hän on vedetty esille mestari Gellinkin talosta…"
"Gellinkin? Entäs muuta…?"
"En tiedä, mutta minä tapasin sen poikasen, joka toi aamulla teille kirjeen eräältä sairaalta mieheltä, joka asuu mestari Gellinkin talossa."
"Olet oikeassa, Helmich … niin se onkin … hän juuri … mikä hänen nimensä taas olikaan … Rodenberg… Pyhimysten nimessä, mikä kamala erehdys, miesparka on hukassa!"
Samassa kaikui mahtava ääni yli metelin:
"Drotsin nimessä, pidättykää hyvät ihmiset!"
Rähinä tuntuikin taltuvan silmänräpäyksen ajaksi, mutta samassa se taas yltyi entistä tuimemmaksi, ja onnettoman uhrin yli kohotettiin jo miekkoja ja kirveitä.
Mutta silloin tunkeutui joukon läpi kummastuttavalla voimalla ja notkeudella eräs pitkä mies; hän viskeli syrjään ne, jotka eivät väistyneet ja tuli äkkiä kirveitä ja miekkoja heiluttavain miesten keskelle. Nyt vaikeni kirkuna hänen ympärillään, mutta kuului sitä kovemmin etempää, ja se esti tuomioherraa kirjureineen erottamasta, mitä siellä lausuttiin, mutta he näkivät kummakseen tuon voimakkaan miehen nostavan onnettoman uhrin maasta ja kantavan hänet yksinään Gellingin taloon päin, jonka pihaan hän katosi.
Aluksi väkijoukko nolostui. Kaikkia ällistytti pelastajan uskaliaisuus ja voima sekä hänen sankarimainen ulkomuotonsa, ja tämä vaikutus levisi keskuksesta ulospäin, joten syntyi hetkiseksi yleinen hiljaisuus. Mutta nyt kulki liike takaisin äärimpänä seisovista keskukseen päin; huuto ja melu kasvoi, käyden hurjemmaksi kuin koskaan. Jo hyökättiin mestari Gellinkin talon porttia vastaan. Mutta lujat tammiovet kestivät törmäyksen.
Tuomioherra oli kirjureineen nähnyt kaiken, ja väkijoukon muista hommista eivät he vähääkään välittäneet, jonkavuoksi he lähtivät kiirein askelin Mustaveljesluostaria kohden. Kääntyessään kadun kulmassa luostarikadulle nykäisi kirjuri herraansa kaapusta kuiskaten, että äskeinen pelastaja tuli heidän takanaan. Ennenkuin he ehtivät vilkaista taakseenkaan saavutti mies heidät ja astui kiireesti heidän ohitseen. Hänen yllään oli pitkä, avara viitta; oli jo hämärä, ja katu oli kapea, joten oli mahdotonta tuntea häntä. Hän sai kuitenkin sekä Jöns Pentinpojan että hänen kirjurinsa uteliaisuuden hereille, niin että he seurasivat häntä vähän matkan päässä.