Samassa astui kansleri sisään. Hän ymmärsi heti asian laidan ja heittäytyi herransa jalkain juureen. Mutta kohta hän ojensi kätensä Niiloa kohden ja nousi ylös, Kun ei tämä kyllin nopeasti ymmärtänyt häntä tai ei voinut noudattaa hänen toivomustaan.
"Kirje, kirje", sanoi hän kiirehtäin, ja sen saatuaan kääntyi hän kuolevan puoleen, "kirje apostoliselta istuimelta … jaksatteko seurata, jos luen sen teille, herra?"
Autuaallinen toivo valaisi kuolevan yhä tummenevaa katsetta. Hänen kanslerinsa silmäsi paavin kirjeen läpi, ja hänenkin kasvonsa kirkastuivat: Hän ojensi pyhällä hartaudella kätensä herraansa kohden.
"Täydellisen synninpäästön antaa pyhä isä teille!" sanoi hän juhlallisella äänellä.
Nyt purskahtivat kyyneleet vanhuksen silmistä, eikä hän enää voinut puhua itkultaan. Niilo Bonpoikaakin, joka seisoi malja kädessään, liikutti tämä näky. Huoneessa oli täydellinen hiljaisuus. Kaikki katselivat arkkipiispaa, ja selvästi voi nähdä, miten elämä hänen silmistään haihtui, hitaasti, mutta palautumattomasti, kunnes viimeinenkin kypene sammui.
"Kuollut!" kuului mustan kumea ääni, "ja kuoleman on autuas herravainaja saanut tästä juomasta!"
Hän osoitti maljaa, joka oli Niilo Bonpojan kädessä, ja hurskas kansleri tuijotteli häntä ja maljaa, oikein käsittämättä, mitä sanottiin.
"Arkkipiispa Olavi on saanut myrkkyä", selitti musta, "tuo juoma on myrkkyä … kuka on sitä antanut hänelle?"
"Kuka on sitä antanut hänelle?" matki kansleri. "Myrkkyä … hän on saanut myrkkyä, sanotte?"
Kyyneleet kiiluivat vielä hurskaan kanslerin poskilla, mutta ne kuivuivat samassa, kuin hän sai malttinsa takaisin.