Lehmuksen alla.
Muutamia päiviä arkkipiispa Olavin kuoleman jälkeen saapui Kaarlo Knuutinpoika Fågelvikiin. Oli varhainen aamu, ja korkea torni kullattuine tuuliviireineen kuvastui selvästi peilikirkkaaseen merenlahteen, joka aukeni yhä avarammaksi ja yhtyi uloinna kaakossa mereen. Linnut laulelivat pilvissä ja vienot tuulet hengähtelivät metsästä, ne tuudittelivat niityn kukkasia ja kulettivat sieltä mukaansa aarteen suloisia tuoksuja. Kaunis maisema huumasi synnyttäen kaipuuta ja kaihomieltä.
Kaarlo-herra otti joutsen ja nuolia ja lähti linnan vierustaa pitkin ruusulehdon läpi metsään, josta alkoi hänen "laidunlehtonsa", joksi metsästyspuistoa kutsuttiin tähän aikaan. Puutarhan eli ruusulehdon päässä — joksi sitä kansanlauluissa kutsutaan — kasvoi jättiläissuuri lehmus, joka näkyi avaralle ympäristöön. Lehtikatoksen syvässä varjossa istui talon vanha hovimestari, pää kätten varassa, piirrellen pitkällä sauvalla hietaa.
"Heissaa! onnen kohtaus, vanha veikko … miksi istutte täällä niin suruissanne?" kysyi Kaarlo-herra pysähtyen ukon eteen.
Tämä kohotti sydämen hyvyyttä osottavat silmänsä. Mutta hän ei voinut, vaikka koettikin, peittää herraansa näkemästä, kuinka suru viilteli hänen sydäntään. Hän nousi aikoen mennä matkaansa, mutta marski pakotti hänen istumaan ja sanomaan, mikä mieltään painoi.
"Kaikkein vähimmin odotin näkeväni sinun kasvosi synkkinä Fågelvikissä… Onhan sitä aikaa murehille sittenkin, kun olemme Fågelvikistä lähteneet… Ne päivät, jotka vietämme täällä, ne päivät levätkäämme ja iloitkaamme. Etkö näe vanhus, että minä olen kuin uudestasyntynyt, ja olithan itsekin niin iloinen ja tyytyväinen lähtiessäsi eilen katselemaan tiluksiani. Oletko saanut pahoja uutisia matkallasi, vai oletko nähnyt pahoja unia, jotka yhä vielä rasittavat aivojasi…? Sano suoraan vaan, vanha ystävä, niin näet, kuinka raittiisti aamutuuli puhaltaa ne pois."
Ukko katsoi herraansa hymyillen ystävällisesti.
"He matkustavat etelään päin", vastasi hän kartellen. "Minä näin vanhan Krister-herran ja hänen poikansa, herra Kaarlo Kristerinpojan … myöskin näin, herra Ragwald Puken…"
"Se nimi ei lähtenyt helposti huuliltasi, Erland … varmaankin puhuit hänen kanssaan…?"
Ukko ei vastannut, mutta hänen äänettömyytensä todisti herransa oikein arvanneen.