"Mutta se eräs joutaa odottaa!" vastasi Niilo samaan leikkisään tapaan aikoen jatkaa matkaansa.
"Kuolema odottaa aina, ha-ha-ha", nauroi ritari vetäytyen takaisin.
Niilo katsoi ovelle, ja luuli näkevänsä siellä Herman Bermanin palvelijan tutut piirteet. Se muutti hänen päätöksensä kerrassaan; sillä mikäli hän sitä miestä tunsi, ei hän turhan tautta uskaltanut tunkeutua niin kauas linnanhuoneisiin päästäkseen jotakin puhuttelemaan. Hän pyysi sen vuoksi Tordia menemään edeltäpäin sisarensa luoksi, ja lupasi itse tulla perässä. Samassa alkoi soitto taas, ja parit valmistuivat uudelleen tanssimaan.
Niilo riensi odottavan asemiehen luoksi ja lähti hänen kanssaan. Jotenkin samaan aikaan jätti Jöns Pentinpoika (Oxenstjerna) sen herrapiirin, jonka keskusteluun hän oli siihen saakka ottanut jotenkin välinpitämättömästi osaa. Senvuoksi tuskin kukaan huomasikaan hänen lähtöään ja hän liikkui niin hiljaa huoneiden läpi, että jokainen olisi häntä pitänyt mieluummin ajatuksiinsa vajonneena miehenä, joka kulki huoneesta toiseen ilman tarkempaa päämäärää, kuin miehenä, joka toimii määrätyn suunnitelman mukaan. Viimeisessä huoneessa, jonka läpi Jöns-herra tuli siten kulkemaan, oli marski keskustelemassa appensa, ritari Kaarlo Orminpojan, ja muutamain muiden kanssa. Hän äkkäsi ensinnä yksinäisen kirkonmiehen.
"Miksi te kulette niin yksinänne keskellä iloa, sukulaiseni?" sanoi hän pysähyttäen hänet siten.
"Ilo on sellaista, sukulaiseni", vastasi tämä, "että siitä nauttii väliin enimmän yksinään… Vaan nyt on asianlaita sellainen, että minulla on ajatuksissani eräs seikka, jonka olisin halunnut jättää teille sanomatta, ellette itse olisi minua puhutellut!"
"Puhutte niin vakavasti, herra Jöns, kuin ette olisi yhtään viinisarkkaa tyhjentänyt sukulaisenne pöydältä hänen häissään…"
"Runsaasti olette vieraitanne kestinnyt, marski, kuten Ruotsin valtakunnan rikkaimman ja mahtavimman miehen tuleekin, mutta vieraanvaraisuuden tulisi tällaisena päivänä ulottua miehiinnekin…"
Marski ja muut miehet katselivat kummastuneina synkkää tuomioherraa, jonka tarkoitusta he eivät ymmärtäneet. Tämä jatkoi:
"Kuten sanoin, en olisi tahtonut häiritä teitä tällä, varsinkin kuin se koskee teidän palvelijoitanne, ellette itse olisi minua siihen kehottanut … mutta olkoon sitte sanottuna, että sukulaistamme, drotsia, ovat teidän palvelijanne loukanneet, ja hän on sen vuoksi lähtenyt linnasta."