Ja lehmukset lehtii, ja lehdet varisee,
Vaan maan päällä vihertävät metsät.
Hänen takaansa kuuluivat tanssin vilkkaat sävelet ja kun ritari huomasi muut salissa olijat, viittasi hän sinnepäin nyökäten.
He lähtivät kaikki yhdessä, paitsi Erkki, joka oli liian halpa ylhäisten seuraan. Marskin astuessa tanssisaliin tuli Kaarina häntä vastaan. Ei olisi huomannut kasvoista mitään erinomaista tapahtuneen, mutta Kaarina huomasi sen kuitenkin.
"Minun on käynyt, kuten pojan sadussa", sanoi marski suudellen sydämellisesti hänen lumivalkeata kättään, "kun hän lähteissään häätalosta, kohtasi vuoripeikon ja sai taistella henkensä edestä…"
Kaarinan poski kalpeni, mutta hän ei lausunut sanaakaan, puristi vaan kiihkeästi herransa kättä katsellen tutkivasti häntä silmiin. Kaarlo vastasi hellästi hänen katseeseensa ja lisäsi:
"Muistatko sitä satua … tuli pieni kyyhkynen ja nokki peikolta silmän… Ja sinun rukouksesi, Kaarina, sinun lämpimät rukouksesi Jumalan äidille ovat minun valkea kyyhkyseni…"
"Vaara on siis jo ohi?" kuiskasi Kaarina.
* * * * *
Ja päivä nousi, ja voitoniloiset herrat rupesivat keräytymään Pyhän Gertrudin kokoussaliin. Ensimmäisten joukossa oli herra Jöns Pentinpoika. Hänen mukanaan tuli herra Kaarlo Kristerinpoika (Wasa), drotsin vanhin poika, uljas mies, jonka kasvonpiirteet olivat jalot ja ryhti arvokas.
"Niinkö todellakin, rakas sukulaiseni", sanoi Jöns-herra mitä viattomamman näköisenä, kun he olivat päässeet suureen kokoussaliin, "niinkö todellakin… Jumala varjelkoon, ettei mitään odottamatonta olisi tapahtunut … se voisi tuottaa pahoja, arvaamattomia seurauksia. Linnanportit ovat kiinni, sanotte, eikä kukaan pääse ulos eikä sisään…?"