"Varoitus minulle … kuka, mitä?"
"Sattuu, että me tuolla merellä saamme välistä tietää enemmän, kuin te täällä maankamaralla saatte ajatelleeksi… Voisin mainita teille nimen, josta teille ehkä olisi ajattelemista, herra Krister!"
"Antakaa kuulua."
"Eerik Puke!"
Drotsi ei sanonut mitään, mutta selvästi näkyi, että tämä nimi teki häneen syvän vaikutuksen. Kulmat vetäytyivät kokoon ja alahuuli pisti esiin, niin että viikset painuivat tiukasti nenää vasten. Katse oli yhä lyhtyyn kiintyneenä. Hän piti vielä sitä kädessään, vaikka hän asettikin sen pöytää vasten. Katsoessaan hetken kuluttua ylös oli hänen katseensa synkkä ja sumuinen.
"Vanhalla herttualla ja Eerik Pukella ei ole mitään yhteistä asiaa!" mutisi hän itsekseen, tarttui lyhtyyn lähteäkseen pois.
"Kosto!" kajahti kolkko ääni taas.
He lähtivät ja rämähtäen löi drotsi oven kiinni jälkeensä rientäen, minkä ikänsä ja mielenliikutuksensa salli, portaita ylös.
* * * * *
Syyskuukaudet kuluivat, maa kävi valkeaksi, ja aurinko piirsi yhä pienempiä ratoja taivaalle. Jouluksi tulivat Nyköpingiin drotsin luoksi hänen poikansa Kaarlo, Juhana ja Niilo, sekä ensiksi mainitun pojat Kettil ja Eerik. Hänen tyttärensä miehineen sekä herra Maunu Gren tulivat myöskin, niin ettei Nyköpingin linnasta silloin asukkaita puuttunut. Lisäksi sinne tuli ja meni joka päivä ritaria ja herroja. Linnantupa oli aina miehiä täynnä, ja pihalla hirnuivat hevoset, ja porttitornissa oleva vartija törähytti tuontuostakin torveensa.