"Kas tuolla ne ovat jo ampumista varten!" sanoi Tuure-herra osoittaen linnanmuurille, jossa kanuunain kirkkaat suut kiiltelivät auringonpaisteessa.
Marski ei vastannut mitään, vaan painoi kannuksensa kovasti oriin kupeisiin, rientäen kiireesti eteenpäin ja viitaten velipuolelleen ettei seuraisi häntä. Tämä seurasi kuitenkin, mutta pysähtyi äkkiä huomatessaan marskin astuvan hevosensa selästä. Eräs Tuurea seuraavista herroista riensi ottamaan huostaansa marskin hevosen, marskin jatkaessa jalan matkaansa rantaa pitkin.
Nyt aljettiin linnasta ampua, ja uljaan Tuure-herran sydän paisui ilosta ja ylpeydestä nähdessään, kuinka pelottomasti ja kuolemaa halveksivasti hänen velipuolensa kääntyi linnaan päin ikäänkuin tarkastaakseen kuulakivien ratoja. Kolme laukausta ammuttiin hiuskarvankaan taittumatta rohkean ritarin päässä. Silloin tuli lyhyt välihetki, jolloin tykkimestari näkyi valmistauvan neljättä laukasemaan.
"Heretkää, veli Kaarlo!" huusi Tuure-herra, "miksi panette suotta henkenne alttiiksi!"
Mutta marski viittasi vaan kädellään, tykki laukesi ja hän seisoi yhtä rauhallisena ja vahingoittumatonna kuin ennenkin. Hän katsoi hetkisen muurille, ikäänkuin odottaen vieläkin yhtä laukausta, mutta miehet poistuivat kanuunain luota, joten näytti ainakin siltä, kuin olisi ampumisen uudestaan alkamista saatu odottaa. Silloin astui marski rantatörmän päälle taas, kypäräsilmikko kuitenkin yhä laskettuna.
"Tahdotteko veljeni", sanoi hän Tuure-herralle, "tahdotteko, jos aiotte vartioiden kanssa ratsastaa, sanoa päällysmiehilleni, että saapuvat luokseni aamupäivällä, niin olen teille kiitollinen."
Tuure-herra otti tietysti mielellään tämän tehdäkseen. Tosin tuntui marskin ääni sekä hänestä että huoveista hiukan omituiselta, mutta he eivät panneet siihen erityistä huomiota, sillä tämä omituisuus voi johtua sekä äskeistä vaaraa seuranneesta mielenliikutuksesta että vaan yksinkertaisesti siitä, että silmikko oli laskettuna. Mutta hän astui itse ratsulleen ja ajoi laukaten rantaa pitkin pääkortteeriin takaisin, missä hän näkyi astuvan telttiinsä.
Kesti kauan ennenkuin marski taas tuli näkyviin, ja teltan ovella seisovat vartiomiehet kuulivat hänen vilkkaasti haastelevan jonkun kanssa, jonka ääntä he eivät tunteneet. Vasta kun eri miesosastojen päälliköt rupesivat kokoontumaan, tuli marski näkyviin. Hänet kauniit piirteensä olivat rauhalliset, melkeinpä juhlalliset, ja hänen silmissään oli kostea loiste.
Mutta hänen selkänsä takaa näkyivät viheriän ritarin hymyilevät kasvot, ja tämä hymisi:
"Ja lehmukset lehtii ja lehdet varisee,
Vaan maan päällä vihertävät metsät!"