Samassa tuli Niilo Bonpoika. Hän oli tavannut marskin tämän palatessa Söderköpingistä. Marski ei voinut itse tulla kuolevan tykkimestarin luo, mutta hän antoi Niilon tuoda puolestaan kuolevalle tervehdyksensä sekä anteeksiantonsa.
Niilo astui telttaan ja Erkki tuli mukaan. Rodenberg oli tarttunut viheriän ritarin käteen ja painoi sitä silmiään vasten. Ritari, jonka kasvoja ei teltan hämärässä voinut eroittaa, viittasi toisella kädellään tulijoille. Kului pitkä aika kenenkään mitään lausumatta. Haavoitettu nyyhkytti kiihkeästi ja rintansa korisi pahasti. Pitkä keskustelu ritarin kanssa ja mielenliikutus olivat varmaankin uuvuttaneet hänen voimansa. Kun hän oli vähän tyyntynyt, kumartui ritari häneen päin ja lausui hyvin hiljaa:
"Täällä on marskilta sanomia!"
Silloin siirsi kuoleva ritarin käden kasvoiltaan ja katsoi teltassa olijoihin. Niilo Bonpoika toi marskin terveiset.
"Jumala antakoon hänen syntinsä anteeksi", niin kuuluivat marskin sanat, "mutta eläköön hän tai kuolkoon, niin minä annan hänelle mielelläni anteeksi."
"Jumala sen hänelle palkitkoon!" sanoi kuoleva tuskin kuuluvalla äänellä, "nyt loppuvat minun tuskani, antakaa minulle kynttilä!"
Erkki toi nopeasti soihdun ja sytytti sen asettaen sen kuolevan käteen, kuten ajan tapa oli.
Moniaan silmänräpäyksen kuluttua oli henki lähtenyt.
* * * * *
Stegeborgin piirittäminen venyi pitkälle. Vasta parin kuukauden kuluttua sai marski sen puolustajat suostumaan pakkosopimukseen. He lupasivat heittää linnan syyskuussa, ellei Niilo-herra sitä ennen toisi apua. Marski lähti sitten Tukholmaan, jossa neuvostolla oli ollut toukokuussa kokous, missä tehtiin päätöksiä eräästä henkilöstä, joka oli vallan uusi Ruotsissa, nimittäin Kristofer Baijerilaisesta. Hänelle oli jo tarjottu Tanskan kruunu, ja heti oli hän valmis kosimaan Ruotsinkin kruunua.