"Jumalan kädessä, nuori Tord-herra!" vastasi pappi syvällä totisuudella. "Korkeat kirkon miehet ja maalliset herrat mahtavat paremmin osata paikata repeämät valtakunnan verhossa kuin me, jotka olemme täällä alhaalla hämäryydessä… Mutta minusta näyttää asia vallan toiselta, ja varmaa on, ettei jättiläisen taiassa ollut tehoa, kun hän yritti Raision kirkon kumoon syöstä, vaan sitä oli papin sanoissa, joilla hän vapautti Jumalan seurakunnan ja uuden temppelin peikon vallasta."
"Jos oikein teitä ymmärrän, arvoisa isä, niin tahdotte verrata Kristofer-kuningasta jättiläiseen, mutta mitä siinä asiassa on Raision kirkolla tehtävää?"
"Te ette tunne vanhaa tarinaa Raision kirkon rakentamisesta?"
Pappi kertoi jättiläisen rakentaneen kirkon, mutta että Raision pappi oli eräänä yönä, murehtiessaan mistä saisi rahaa hänen palkakseen, nukahtanut kauvas metsään ja silloin kuullut jättiläisnaisen laulavan lapsilleen: "Killi kirkkoja tekee, Nalli nauloja takoo rahaisessa Raisiossa", ja saatuaan siten tietää rakentajain oikeat nimet, sai hän samalla vallan heidän ylitseen. Kun he sitte olivat juuri kiinnittämäisillään ristiä kirkonpäätyihin, huusi hän heille:
Pois, Killi, kirkosta!
Pois, Nalli, harjalta! —,
ja siitä muuttuivat jättiläiset kahdeksi ilkeän suureksi korpiksi, jotka lentivät tiehensä. Vähän senjälkeen tuli jättiläinen takaisin kantaen suunnatonta kivilohkaretta suuressa kukkarossa selässään; sillä hän aikoi musertaa kirkon. Mutta hän ei löytänyt mitenkään tietä sinne enää, ja kun hän lopuksi tapasi vaimonsa, jolta pappi oli avun saanut, niin tämä näytti suuren joukon kuluneita kenkärajoja ja murtuneita airoja, joita hän oli käyttänyt Raisioon päästäkseen. Silloin heitti Killikin kaiken toivon ja laski kiven siihen missä oli, ja siinä se on vieläkin Killin kivi eli Kukkarokivi Ruissalon saarella, puolen penikulmaa Turusta, muistona Raision kirkon rakentamisesta ja merkkinä merenkulkijoille.
"Niin olen ajatellut", jatkoi pappi, "katseltuani joka puolelta tätä Margareta-kuningattaren rakentamaa viheliäisyyden laitosta, Jumala hänen sieluaan armahtakoon. Hänessä oli jättiläisvoima, ja hänen seuraajansa kuuluvat samaan jättiläisruumiiseen, mutta he kuvaavat jättiläisiä juuri ristiä pystyttämässä. Jumala paratkoon, jos he saavat ristin sinne, kuten näyttävät saavankin, niin on vapaus ja onni mennyttä maasta ja valtakunnasta. Mutta kuka osaa sen taian, joka ajaa peikon pois…? Kukkarokivi on heidän käsissään … kuka osaa loihtia pahan voiman ja upottaa kiven meren pohjaan?"
"Yksi on ainakin ollut", lausui Tord hetken kuluttua, "yksi on ainakin ollut, joka sen osasi…"
"Te puhutte Engelbrektistä, herra Tord", sanoi pappi vilkkaasti, "niin, niin, minä tunsin hänet hyvin, sen jalon miehen, ja minä näinkin hänet kerran ollessani hänen armonsa, piispan asialla Ruotsissa Strengnäsin piispan, Tuomaan luona seitsemän vuotta sitten … niin, hän osasi sen, hän voi huutaa yli valtakunnan kaikuvalla äänellä: 'Pois, Killi, kirkosta!' — Mutta kuka sitä nyt huutaa, ja hyvän voiman täytyy olla yhtä kärsivällinen kuin pahankin voiman, siitä se riippuu."
"Kukapa tiesi sentään", vastasi Tord, "ehkäpä loihtulaulua vielä kerran lauletaan … ehkä Kukkaro-kivikin heitetään jättiläisiä itsiään vasten… Sukulaisellani, Kaarlo-herralla on myöskin sana sanottavana, kun aika tulee!"