"Mitä meinaatte, Klaus Lang", kysyi harmajaparta pitkän äänettömyyden perästä tirkistäen toisella silmällä päällysmiestä, "vanhan Krister-herran vuoksiko tästä meitä taas ajetaan sängyistämme ylös, kuten miehet sanovat?"
"Mitä itse arvelet, Johannes ukko?" kysyi Klaus hitaasti ja yksitoikkoisesti yhä tirkistäen takkaan.
"Minulla on omat tuumailuni, enkä minä voi sitä saada päähäni, että tuolla saksalaisella ritarilla, joka eilen toi tänne sanomia kuninkaalta, olisi ollut sellaista sanottavaa, joka käskisi marskin käymään drotsin kimppuun, sillä kuningas ei voi olla älyämättä, että tuo vanha herra on hänelle enemmän hyödyksi kuin vahingoksi ja eihän kukaan rupea turhanpäiten omaa silmäänsä puhkaisemaan."
"Mutta Krister-herra voi olla marskille esteeksi, samoinkuin hän on kuninkaalle hyödyksi, ja tiedäthän sinä, kuinka hän on koettanut luovuttaa miehiä Kaarlo-herrasta aina Kristofer-kuninkaan maahan tulosta asti?"
"Hm!" mutisi mies silittäen leveällä kämmenellään leukaansa, "auran ei auta kuitenkaan viipyä joidenkin myyräin vuoksi, ja auran täytyy uurtaa hampaallaan valtakuntaa etelästä hamaan pohjoiseen asti ja puhdistaa maa vieraasta rikkaruohosta. Ja Engelbrektin kaaduttua, Jumala armahtakoon hänen sieluansa, ei ole kukaan sen otollisempi kuin marski täyttämään hänen työtänsä, vaikkapa se päättyisi sillä, että hänestä tulee kuningas. Siksi hän on syntynyt ja kasvanut, ainakin yhtä hyvin kuin nuo Pommerin ja Baijerin herttuat. Te sanotte, että minä näen näkyjä, eikä ole kaukana, että te nyt nauratte partaanne minulle … mutta siksi se vielä kääntyy sen saatte nähdä. Minä näin avosilmin kuninkaankruunun kimmeltävän marskin pään päällä, kun hän seisoi Vadstenan kirkon edessä munkkien laulaessa pyhää messua, silloinkuin lapsi huusi äidilleen: 'katso, kuinka marskin päässä on kultainen kruunu!' Minä ja kaikki muutkin kuulimme lapsen sanat, ja nämä omat silmäni näkivät silloin kruunun. Naurakaa, jos tahdotte, mutta se merkitsee jotakin!"
"Näkyjen laita on sama kuin unienkin", vastasi Klaus kartellen, "väliin ne tietävät, väliin eivät."
"Niin teidän sopii sanoa", mörisi harmajaparta, "teidän, joka olette vasta vähän kokenut maailmaa… Mitäs vanha nunna sanoi?… Se tapahtui silloin kuin taistelu Niilo Steeninpoikaa vastaan oli loppunut ja hän oli kuollut ja haudattu, ja kun marski oli saanut tämän linnan käsiinsä Hannu Kröpelinin jälkeen, Jumala armahtakoon heidän sielujansa. Silloin tuli hän, saatuaan viimein Borgholman herran Maunu Greninkin lannistumaan, kerran iltamyöhällä ratsastaen vanhaan luostariin tapaamaan vanhaa nunnaa, joka osaa ennustaa tulevia tapahtumia yhtä sievästi kuin pappi lukee kirjaa… Tiedättekö, mitä vanhus…?"
"En, Johannes, mistä minä sen tietäisin, joka olen ollut täällä Turun linnassa aina siitä asti, kuin se tuli marskin haltuun pari vuotta sitten."
"Mutta minäpä olin marskin mukana, ja siksi tiedänkin sen, minä ja Björn-ukko, joka tuli marskin palvelukseen, silloinkuin me olimme Hällemetsässä Eerik Pukea vastassa, Jumala armahtakoon hänen sieluansa, ja kun viheriä ritari ensi kerran ilmestyi marskin hoviin, niin hän ja minä olimme ainoat marskin seuralaiset sinä iltana, ja me tulimme luostariin ja näimme nunnan sekä kuulimme mitä hän sanoi. Minä luulin nähneeni hänen kasvonsa monesti ennenkin ja minä sanoin Björnille lähteissämme: 'eikö se ollut sama, joka kävi marskin luona Eerik Puken kuoleman jälkeisenä aamuna?' sanoin minä, mutta Björn oli tapansa mukaan aivan vaiti, ja minä voin vannoa, etten väärin muista."
"Ja mitä nunna sanoi?" kysyi Klaus, jonka uteliaisuutta kiihotti sekä kertojan totisuus että asian uutuus.