III.
Kurjen ajo.
Tord ja Niilo olivat ennen lähtöään tehneet purjehdussuunnitelman. Toinen tarkastaisi saariston ja toinen pitäisi silmällä merta saariston ja Gotlannin välillä. Sillä tavoin toivoivat he pääsevänsä rohkean merirosvon kimppuun molemmilta puolin. Arvalla he 'olivat ratkaisseet kumpaisenkin tehtävät, ja saaristo oli langennut Niilon osalle. He purjehtivat laitatuuleen yhdessä, niinkauan kuin olivat siinä kolmionmuotoisessa merenpoukamassa, jonka pohjoisena rajana on mannermaa Turun ja Naantalin välillä ja lounaisrajana suuri Rymättylän saari. Sen koilliskulmassa on Auran suuta vastapäätä Ruissalo ja tunnettu Kukkarokivi. Nyt aamuauringon välkkyessä sen laella, näytti tämä kallionmöhkäle melkein kuin hiukan mitättömältä, mutta laineet sen edustalla, Kukkarokivenaukon laineet, vyöryivät kuohuen raittiissa itäisessä, joka pyörähti pian koilliseksi. Tord purjehti edellä. Tultuaan mainitusta kolmiosta ulapalle sen kulman kautta, joka on Kukkarokiven ja Rymättylän saaren välillä, kääntyi hän suoraan etelään päin. Niilo näki hänet Tunniemen kohdalla Paraisten saaren edustalla, mutta kadotti hänet näkyvistään, kun hän kääntyi Rymättylän eteläpäässä olevaan salmeen päin.
Tuuli pysyi hyvänä, ja Niilo Bonpojan laiva, jonka nimi oli Hirvi, tanssaili saariston satain luotojen ja saarten välitse. Kaikkein silmät tähystelivät rosvolaivaa, mutta päivä kului mitään näkymättä. Mutta koska he purjehtivat edestakaisin joka salmen, mistä laiva pääsi liikkumaan, eivät he ehtineet pitkälle. Juuri auringon laskiessa kulki laiva erään jyrkän kallioseinän ohi, ja perämies oli aikeissa ohjata sitä muutamaan salmeen, joka ensi silmäyksellä näytti kapealta lahdelmalta, jota joka puolelta saartoivat korkeat, alastomat kalliot. Mutta uloinna lännessä osoitti aaltojen kuohuva räiske, että siellä oli avarammat tilat laineilla.
"Ellei Kurki ole lentänyt tähän komeroon, niin emme löydä sitä tänä yönä", sanoi perämies heittäen kysyvän katseen Niilo Bonpoikaan, joka seisoi hänen vieressään tarkasti silmäten näköalaa.
Parin silmänräpäyksen kuluttua lausui perämies taas:
"Tuo tie ei ole leikiten kulettava, jos laskemme Hirven sinne, ei se pääse sieltä tänä yönä pois… Sanokaa senvuoksi tahtonne, herra Niilo, ennenkuin sinne lähdemme, sitten ei enää käy peräytyminen…"
"Tunnetko sen tien?" kysyi Niilo lyhyesti ja varmasti.
"Tunnen varsin hyvin, herra, mutta yön aikaan en ole milloinkaan sitä kulkenut, ja jos tahdotte minun neuvostani huolia, niin laskisimme tähän ankkuriin päivännousuun asti… Kurki ei nimittäin pääse minun ymmärtääkseni näinä tunteina kauemmaksi, kuin missä se nyt on."
Niilo ei arvellut kauvan. Hän huusi kaikki miehet kannelle.