Silloin kuului kaupungin portilta räikeitä torven töräyksiä, jotka ilmoittivat odotetun lähestyvän. Se lopetti paikalla keskustelut sekä näiden ukkojen että muiden väliltä, ja kaikki kääntyivät portille päin.
Torvien pauhu, jolle rumpujen päristys antoi lisää mahtia, tuli yhä lähemmäksi, ja pian kuului kaupunginportilta äänekkäitä huutoja ilmoittaen marskin ratsastaneen portista sisään. Hän ratsasti ylevänä ja majesteetillisena valkealla orhillaan, joka myöskin näytti kuormastaan ylpeilevän. Hän tervehteli niin leppeästi ja ystävällisesti riemuitsevaa kansaa, että kaikkein sydämet kiintyivät taasen häneen jo pelkän esiintymisensäkin vuoksi. Ja hänen seurueensa teki samoin valtavan vaikutuksen. Siinä oli monta ritaria loistavissa varusteissa ja asemiehiä tuli ryhmä ryhmän perästä, aina sata kussakin ryhmässä — mikä todisti kouraantuntuvasti, kuinka mahtava mies marski oli, ja kohotti kansan silmissä hänen arvoaan, joka oli vuosi vuodelta yhä kasvanut. Kuningaskin, jonka tieltä marski oli saanut väistyä, oli pikemmin lisännyt kuin vähentänyt hänen arvoaan, yksistään senvuoksi, että kansa vertasi heitä toisiinsa. Sillä verratessa joutui kuningas sekä ulkonaisten että sisällisten ominaisuuksiensa puolesta auttamatta tappiolle ja sai kansan toivomaan, että tuleva aika uudistaisi vanhat suhteet. Tämä kansan mielessä kangasteleva tulevaisuusunelma oli kuin toteutununna jo, kun marski, tuo uljas mies, osoitti jo ulkonaisella mahdillaankin voivansa kannattaa aitoruotsalaisuutta kuningasta vastaan. Ei ole siis ihmettä, että monenkin mieleen taas johtui kuninkaankruunu, jonka lapsi oli Vadstenassa nähnyt Kaarlon pään päällä väikkyvän, ja että moni toivoi Ruotsille ruotsalaista kuningasta, joksi Kaarlo Knuutinpoika oli täysin arvollinen.
Mutta jos kansa mietti näin, niin herrat miettivät aivan toisin. Oli hyvin ymmärrettävää, että se puolue, joka oli vastustanut marskia siitä alkain kuin hän rupesi pyrkimään valtaan, sai pontta hommilleen, kun heidän asiansa ajajaksi tuli kuningas. Kuningas oli siis herroihin vaikuttanut päinvastoin kuin kansaan. He tunsivat nyt itsensä mahtavammiksi kuin koskaan, eikä yksikään uskonut Kaarlon tästä pulasta enää pelastuvan.
Marski ei kyllä ollut heidän aikeistaan tietämätön, mutta hän ei osannut oikein arvostella heidän voimaansa, eikä hän ymmärtänyt välttää kaikkia niitä aseita, joita hänen vastustajansa häikäilemättä käyttivät, ja muuten oli hänen luonteensakin sellainen, että hän uskoi niinkauan kuin suinkin hyvää vihamiehistäänkin. Ja nykyään varsinkin, kun hän huomasi olevansa rakkauden ja luottamuksen esineenä, tuli tuo hänen hyväntahtoisuutensa kaikessa näkyviin. Kansan toiveet hänestä herättivät hänen uinuvat voimansa valveille ja avasivat hänen sydämensä, mutta samalla ne himmensivät hänen valppautensa ja varovaisuutensa. Jos kansan ilo hänen ratsastaessa Ruotsin pääkaupunkiin todisti, mitä sen sydämessä liikkui, niin sai hän kohta myöskin tuta, mitä hänen vanhat vihamiehensä nykyään mielessään hautoivat. Sen hän sai selville kohta taloonsa tultuaan, kun vanha sukulaisensa, Kustavi Anundinpoika (Sture) tuli hänen luonaan käymään.
Hän oli vanha, kokenut mies, vaikkei hän ollutkaan eturivissä yleisten asiain johdossa. Arbogassa oli hän kuitenkin vuonna 1436 valtaherrain joukossa nimensä panemassa siellä tehdyn tärkeän päätöksen alle ja samoin Teljen kokouksessa kahta vuotta myöhemmin. Hän oli naimisissa marskin sisarpuolen, Briita Bjelken kanssa.
"Terve, rakas Kaarlo", sanoi ritarivanhus astuessaan marskin luo. Sitten kyseltiin kuulumiset kummankin perheistä, ystävistä ja sukulaisista, jonka jälkeen Kustavi-ritari jatkoi: "tehän tulette sellaisilla sotavoimilla, kuin ette panttivankeja tarvitsisikaan."
"Aivan niin", vastasi Kaarlo hymyillen, "kuningas on nähdäkseni itse minut siihen pakottanut, koska hän ei kerran ole ottanut kuullakseenkaan sitä, että minä tarvitsen takeita turvallisuudestani, ja eihän tämä mikään huviretki ainakaan liene."
"Hm! … olette todellakin oivaltanut asian oikean laidan … Kristofer-kuningas on hyvin ärtynyt teitä kohtaan. Mutta saatte nähdä, ettei kauan kestä, ennenkuin hän on vieroittanut luotaan monta, jotka häntä nyt taivaisiin ylistävät…!"
"Miksi niin arvelette?"
"Eikö Itämaille [Suomeen] ole vielä saapunut siitä sanaa?… Olisipa sen jo pitänyt ehtiä valtakunnan kauimpaankin kolkkaan… Uskotteko te sitä, että läänityskirjat ovat nyttemmin tulleet kauppatavaraksi vanhassa Ruotsissamme!"