Sitten ruvettiin hankkimaan marskin lähtöä etelään, josta palatessaan hän lupasi Tordille pistäytyä Penningebyhyn, ennenkuin lähtisi Suomeen takaisin. Tord toivoi saavansa sitä ennen viettää jonkun aikaa kodissaan ja mainitsi jotakin siitä sukulaiselleen. Mutta marskilla oli aivan toisia aikeita häneen nähden. Hänen tulisi lähteä Suomeen ottamaan marskin puolesta ja nimessä Viipurin linna herra Krister Niilonpojalta, sekä luovuttaa Turun linnan senjälkeen, kenelle kuningas määräisi. Jos Krister-herra kieltäytyisi lähtemästä pois, niin tulisi Tordin sulkeutua Turkuun eikä antaa sitä kellekään, ennenkuin marski itse saapuisi.
Tämän luottamustoimen kunniakkuus korvasi Tordille vähän sitä pettymystä, ettei päässyt toivonsa mukaan Iliana-neidin seurasta nauttimaan. Kolmesataa marskin miehistä tulisi hänelle mukaan, ja hänen piti lähteä kiireimmiten. Niilo sai toisen yhtä kunniakkaan tehtävän. Hänen tuli jälellä olevain kahdensadan miehen kanssa seurata marskia etelään. Seuraavana päivänä piti lähdettämän.
Sen johdosta saivat sekä Tord että Niilo yltäkyllin tekemistä siksi päiväksi. Marskilla taasen oli tärkeitä neuvotteluja herra Kustavi Anundinpojan ja muiden ystäväinsä sekä Fransiskaaniluostarin teinin kanssa. Marskilla oli aikomuksena tehdä luostarille melkoinen lahjoitus. Myöhään illalla hän läksi Klaaran luostariin tavatakseen vielä kerran tytärtään.
Sieltä palatessaan hän tapasi huoneessaan Niilo Bonpojan, joka odotti tilaisuutta keskusteluun hänen kanssaan.
"Minulla on pyyntö teille", sanoi Niilo. Marski tarttui ystävällisesti hänen käteensä taluttaen hänet ikkunapenkille, jolle molemmat istuivat.
"Olen kuullut", sanoi Niilo, "että Strengnäsin vanha piispa, Tuomas, on huonona sairaana, ja minä haluaisin mielelläni häntä vielä kerran tavata, jos se teille sopii, herra marski."
"Niin on todella", vastasi marski, "piispan kirjuri oli eilen luonani ja hän kertoi samaa… Aivan niin, Niilo Bonpoika, kernaasti voitte käydä Tynnelsössä, ja keskusteltuanne piispan kanssa tulette Fågelvikiin, jossa viivyn jonkun aikaa, ellette voi lykätä matkaanne siksi, kunnes palaamme takaisin pohjoiseen kuun lopulla…"
Tätä ei Niilo kuitenkaan tahtonut tehdä. Hän ei tahtonut, kun tehtävänsä marskin toimissa sen kerran sallivat, päästää käsistään tilaisuutta tavata piispaa, sillä vanhukselle voi muutamissa viikoissa tapahtua paljon. Antaakseen marskille vihjauksen siitä, että asia, josta aikoi piispan kanssa puhua, oli tärkeätä laatua, lausui Niilo:
"Vanha piispa on ollut minulle melkein isän asemassa, kuten tiedätte, ja nyt tahtoisin häneltä kysyä neuvoa eräässä hyvin tärkeässä asiassa, joka etupäässä koskee minua, mutta myöskin äidinisääni Sven-herra vainajata sekä äitiäni, Jumala armahtakoon heidän sielujansa!"
"Äidinisäänne?" kysyi marski silmissään omituinen, tutkiva ilme.