"Niin!" vastasi Niilo, "asia koskee hänen testamenttiaan!"
"Ja nytkö vasta olette tullut sitä ajatelleeksi?".
"Sattumalta sain juuri nyt rosvoja takaa-ajaessamme siitä tietoja, joita en ennen ollut kuullut."
"Keneltä sitten…?"
"Eräältä teidän miehistänne… Hän oli ollut äidinisäni mukana siihen aikaan, jolloin hän kulki vitaliveljesten kanssa, ja hän tunsi hyvin kaikki ritarivainajata koskevat seikat."
"Eräs miehistäni?" huudahti marski, värin vaihtuessa äkisti hänen poskillaan. "Missä hän on, ja mikä hänen nimensä on?"
"Hän erkani matkalla, mutta saapunee piankin luoksenne takaisin… Hän tuli samaan aikaan palvelukseenne, kuin viheriä ritari saapui hoviinne."
Marski vaipui ajatuksiinsa ja istui ison ajan katsellen suoraan eteensä. Viimein hän nousi ylös, käveli kerran edestakaisin lattian yli ja pysähtyi sitten Niilon eteen tarttuen hänen käteensä.
"Teistä tuntunee kummalta", sanoi hän syvällä äänellä, katsoen vakaasti Niiloa, "teistä tuntunee kummalta, että olen niin paljon kysellyt teiltä tästä asiasta… Nyt en voi sanoa miksi, mutta ehkä joskus vastedes… Mutta minäkin haen hyvää neuvoa erääseen asiaan, joka myöskin koskee vanhaa ritaria, äidinisäänne."
Hän vaikeni tarkaten huolellisesti Niilon kasvonilmeitä sekä lisäsi sitten: