Hän katsoi vanhaan haukkamestariin, joka nyökkäsi hänelle ystävällisesti ja alkoi kuiskaten selittää, kuinka sairas oli tullut hänen kattonsa alle.
"Se tapahtui eilen aamulla", sanoi hän, "juuri päivän sarastaessa. Aamulla, kun olin ulos menossa, kohtasin ovessa vanhan miehen, jota en tuntenut… 'Oletko sinä Faste, Penningebyn herran, Kaarlo Tordinpojan, haukkamestari?' kysyi hän, ja kun sanoin olevani, kertoi hän, että veneensä oli tällä rannalla, jolla hän toi tänne erästä kuolemaisillaan olevaa sukulaistani pyytäen hänelle sijaa. Arvaatte, kuinka minä kummastuin tästä … minä, joka en ollut kuullut yhdestäkään sukulaisestani moneen herran vuoteen."
"Te olette siis myöskin Gotlannista?" kysyi Niilo.
"Olen kuin olenkin … isäni oli yksi niistä kahdeksastatoistasadasta porvarista, jotka kaatuivat Visbyn Eteläportin kentällä, se tapahtui 1386", huokasi ukko.
"Ja te olette joutunut näin kauas?"
"Minä ja veljeni", vastasi ukko, "olimme silloin aivan pieniä, minä en ollut vielä vuottakaan, ja vartuttuamme nuorukaisiksi tulivat onnettomuuden vuodet Albrekt-kuninkaan aikana, sittenkuin Margareta-kuningatar, Jumala armahtakoon hänen sieluansa, oli hänet voittanut. Minä tulin silloin kuten veljenikin vitaliveljesten joukkoon, vaikk'en minä ole juuri koskaan ollut oikein kelvollinen taistelumies. Vankina tulin sitten Tukholmaan, ja kun kaupunkien sotaväet antoivat Tukholmankin Margaretan ja Eerik-kuninkaan käsiin, pääsin minä irti ja tulin herra Kaarlo Tordinpojan palvelukseen, jossa olen ollut tähän asti. Veljeni oli sitävastoin mainio sotaurho; hän kuletti omaa laivaa ja vitaliveljesten joukossa saavutti hän paljon kunniaa ja kultaa. Mutta kun onnettomuudet vihdoin loppuivat, silloinkuin kuningatar sai Gotlannin haltuunsa, niin veljeni asettui rauhaan asumaan Visbyhyn. Siellä hän sitten nai, niin kerrottiin, samana vuonna, jona Eerik-kuningas mestautti herra Abraham Broderinpojan. Siitä on siis kaksineljättä vuotta, sillä muistan, että silloin tuli eräs saksalainen kauppamies syksymyöhällä tänne tuoden tietoja sekä Abrahami-herrasta että veljestäni. Muutamia vuosia kului sitten ennenkuin kuulin hänestä. Ankara ritari Broder Sveninpoika tuli nimittäin kerran tänne sodasta palattuaan, ja eräältä hänen miehistään kuulin silloin veljeni lähteneen uudestaan vitaliveljesten joukkoon merille vanhalla laivallaan. Sillä matkallaan hän kuitenkin lienee saanut surmansa, sillä hän ei enää palannut. Mutta silloin, vähäistä jälkeen hänen lähtönsä, niinmuodoin kaksikymmentä seitsemän vuotta sitten lienee syntynyt tämä veljenipoika, joka nyt on kait viimeisillään!"
"Jumala varjelkoon!" lausui Niilo, joka oli, ukon kertoessa veljensä historiaa, hievahtamatta katsellut nukkuvaa. "Niin voimakas mies kuin veljenpoikanne on, tulee varmaan toipumaan noista haavoista, kuinka pahoja ne lienevätkin…"
"Niin hänkin sanoi, mies, joka auttoi Broddea tänne kalamiehen veneestä", huokasi ukko, "mutta se on pyhimysten vallassa, ja minun silmissäni se näyttää aivan toiselta."
"Mistäs mies oli löytänyt Brodden?" kysyi Niilo keskeyttäen sillä kaikki synkät aavistukset… "Kurjellahan hän kaatui, ja, mikäli minulle on kerrottu, heitettiin hänet mereen."
"Vanha mies, joka oli myöskin ollut aikanaan vitaliveljenä", alkoi haukkamestari taas, "oli harvasanainen, — ihminen tulee siksi merellä, varsinkin kun kulkee mieluimmin yöllä karttaen kirkasta päivänvaloa — hän sanoi erään ystävänsä tulleen hänen luokseen muuanna yönä. Seuraavana päivänä oli Ljusterön edustalla ollut taistelu erään kuninkaanlaivan ja vitalilaivan välillä. Tuo ystävä oli pyytänyt häntä hinaamaan veneensä vesille ja lähtemään hänen kanssaan varttomaan erästä laivaa, jonka piti silloin tulla. Hän oli lähtenytkin, ja sitten he yhdessä seilailivat edestakaisin saaristossa Rindön lähistöllä … ja silloin oli vitalilaiva tullut… tämä veljenpoikani oli sen päällikkönä … ne menivät kuin viimeistä päivää, ja venemiehet menivät perässä. Myöhemmin päivällä olivat vitaliveljet kohdanneet kuninkaanlaivan; siitä syntyi ottelu, ja Brodde oli taistellut kuin jalopeura, sanoi mies, niin että sitä oli hauska katsella, ja jos hänellä ja hänen ystävällään olisi ollut aseita, olisivat he kohta tehneet kuninkaanlaivaan upotusreiän, mutta heillä ei ollut."