Neito ei vastannut, ja marski näki kyynelten tunkeuvan hänen silmiinsä.
Hyväätarkoittava marski ei voinut aavistaa, että nämät sanat olivat pakahduttaa neitosen sydämen. Eikä hän nähnyt sitäkään kuinka kalpeana ja hiljaisena Niilo Bonpoika oli hänen takanaan. Hän puristi nopeasti Briitan kättä hyvästiksi ja lähti sitten Niilon seuraamana pois.
Huoneessaan sanoi hän Niilolle, että tämän tuli heti seuraavana aamuna valmistautua lähtemään paluumatkalle Suomeen. Niilo saisi mennä Hirvellä, mukanaan kaikki Penningebyssä olevat marskin miehet. Itse hän aikoi mennä Tukholmaan ja lähteä muiden kanssa sieltä heti Viipuriin.
Niilolle ei mikään voinut olla tervetulleempaa. Hän riensi heti noudattamaan marskin käskyä, haluten jo sinä yönä nukkua Hirvellä. Niinpian kuin hänen hevosensa oli satuloitu, nousi hän siis sen selkään ja ratsasti Penningebystä rantaa kohden, jossa Hirvi oli tempomassa kärsimätönnä ankkuriköyttään.
Kivenheiton päässä suuresta herraskartanosta eli linnasta, joksi voisimme sitä kutsua, koska siinä oli kaksi torniakin, oli suurten tammien varjossa haukkamestarin tupa, jonka ääreen Niilo pysähtyi. Niilo hyppäsi hevosen selästä ja riensi sisään.
Tuvassa oli jo hämärä, sillä ilta oli jo myöhäinen ja puiden lehvät varjostivat tuntuvasti mökkiä, mutta takassa paloi kuiva päre, josta levisi häilyvä valo huoneeseen. Yksi seinä tuvassa oli aivan täpötäynnä kaikenlaisia metsästyskaluja, jotka osoittivat, kuinka suurta luottamusta ukko nautti isännältään. Vastaisella seinällä oli sänky, jossa sairas makasi, ja hänen vieressään istui haukkamestari.
Ukko nousi ylös ovea avattaessa ja kävi tulijaa vastaan.
"Hän nukkuu, herra Niilo, hän nukkuu … mutta hän herää kohta … istukaa, niin kerron, kuinka hän on tullut tupaani."
Niilo meni hiljaa sängyn ääreen ja katsoi sairasta.
Se oli Hurja Haukka, se oli Brodde. Mutta kuinka muuttunut hän oli siitä, kuin hän erosi Niilosta Hirvellä lähteäkseen valloitetulla rosvolaivalla Tukholmaan! Hän oli nyt kalpea haamu, ristiin rastiin sidottu ja ikäänkuin siteitten koossa pitämä. Näytti ihmeeltä, että hän oli voinut niin kauan elää sen kauhean taistelun jälkeen, jossa hänet oli niin runneltu. Niilo katseli kauan haavoitettua. Hänellä oli tosin ilo tavata häntä vielä elossa, mutta sellaisessa tilassa… Jos hän tulisi elämäkseen vaivaiseksi, niin olisi kuolema ollut hänelle parempi. Tämä oli Niilolle kolmas suru tänä tapausrikkaana päivänä!