Hän tarttui taas kankeen. Aukon pohjalla oli hänen vapiseva kätensä tuntenut syvän, täyttyneen halkeaman, ja kaksinkertaisella innolla ryhtyi hän taasen työhönsä. Nyt oli ensiksi saatava muurisavi halkeamasta pois. Se oli hyvin vaikeata, mutta kävi laatuun kuitenkin. Hetkisen perästä huomasi marski sen olevan poissa, ja voimakkaalla sysäyksellä työnsi hän kangen koko pituuttaan myöten halkeamaan. Hän nousi seisomaan, pani kangen syrjään ja otti taskustaan paksun nuoran, johon oli sitonut lyijyluodin. Hän laski sen halkeamaan, tutkien sillä sen syvyyttä. Se oli kyynärän vertaa kangen pituutta syvempi. Hän mietti hetkisen, mutta teki nopeasti päätöksensä. Hän riensi kiireesti portaita myöten pihalle. Siellä oli kalustohuoneen nurkalla muutamia hoikkia riukuja. Mutta juuri ojentaessaan kättään ottaakseen yhden niistä, kuuli hän kahden miehen puhuvan aivan lähellä.
Yö oli pimeä. Ei nähnyt kättäänkään edessään, veri hyytyi marskin suonissa, hän voi tuskin hengittää.
"Nyt siellä on hiljaista", sanoi toinen, "mutta iso aika siellä taottiin ja paukutettiin."
"Se on marskin onni", vastasi toinen, "etkö tiedä, että kun rakentajalla on onni, niin häntä auttaa joku, jota ei kukaan näe?…"
"Niin, niin … kukapa siellä muuten viitsisi hommailla sydänyöllä tällaisessa myrskyssä!"
Miehet menivät linnantupaan päin, johon marski kuuli heidän astuvan. Hän veti syvään henkeään ja seisoi vielä kotvasen kuunnellen. Kun ei enää mitään kuulunut, ojensi hän kätensä ja tarttui riukuun rientäen taasen portaita myöten torniin.
Tultuaan sinne seisoi hän vähän aikaa hiljaa, merkitsi nuorallaan halkeaman syvyyden riukuunsa, mutta viivytteli vielä senkin tehtyään. Jotakin puuttui ennenkuin sitä voi käyttää. Hän piti sitä kädessään kopeloiden sen terävää päätä. Äkkiä hän hätkähti ja asetti riu'un seinää vasten.
Hän tempasi turkkinsa auki ja sieppasi sieltä pitkän hopeaha'an, jolla se oli kaulan ympäri kiinni. Tämän ha'an hän taivutti niin, että se voi tarttua kiinni parin sormen levyiseen esineeseen, sitoi sen sitten kiinni riu'un hoikempaan päähän, koetteli sen lujuutta ja lähestyi sitten halkeamaa.
Sitten hän laski riukunsa varovasti reikään kulettaen sitä ympyrässä, mikäli voi aukon suulta sen suuntaa ohjata. Hän älysi kohta, että tässä kohden oli muurissa ontelo, jota ei kukaan tiennyt, ja hän rupesi ajattelemaan, että siinä oli ehkä joku salainen porraskäytävä, jonka pää oli jostakin syystä muurattu umpeen. Mutta tämä ajatus herätti hänessä melkein epätoivoa. Jos koriste oli siellä, niin oli se solunut alemmaksi, ja silloin täytyi tornin seinä särkeä.
Mitä suurimmalla varovaisuudella hän sen vuoksi pisti riu'un pohjalle asti kuletellen sitä siellä. Siellä oli todellakin alaskulkevat portaat. Hän voi tunnustella sitä porras portaalta, ja riuku oli niin pitkä, että se tuli alimmalle sysättynä ihan vinoon asentoon. Hän kuletti hiljaa sitä pitkin alinta parrasta. Siellä ei ollut mitään. Sitten hän nosti sen seuraavalle portaalle tutkien sitä samoin tarkasti. Siinäkään ei ollut mitään.