"Parempi on kuitenkin meille kummallekin, luulen, että tehdään päinvastoin, junkkeri Niilo … minä olen tottuneempi pimeään kuin te!…"
"Asia olkoon niinkuin sanoin", keskeytti Niilo varmasti, "sinä oleskelet tornin keskihuoneessa päivillä, minä istun siellä öillä… Ja nyt, Brodde, astu ylös, minä pidän huolta, ettei sinun tarvitse olla nälissäsi siellä!"
Huolestuneena ja päätään pudistaen astui Brodde torniin. Niilo seurasi häntä ja näytti missä hän istuisi, mutta meni itse tikapuita myöten ylempään kerrokseen ja viipyi siellä kotvasen. Tultuaan sieltä sanoi hän Broddelle, ettei hän millään ehdolla lähtisi vartiopaikaltaan pois, minkä tämä lupasikin.
Niilo kuljeskeli koko aamupäivän linnan ympärillä pitäen tarkasti silmällä, ketkä menivät sinne tai tulivat sieltä. Kerran näki hän muutaman sinitakin, joka muistutti hänestä Kalmarissa näkemäänsä kauppasaksaa, mutta hän ei erottanut hänen kasvonpiirteitään; sitäpaitsi oleskeli tässä kaupungissa niin paljon sinitakkeja, että hän oli jo useammin kuin kerran saman näyn tautta pettynyt. Sinitakki oli ilmestynyt erään korkean rakennuksen takaa, joita oli useita "Blacken"-tornin porttia vastapäätä. Samalla hetkellä kuin Niilo luuli näkevänsä sinitakin, tuli Blacken-tornista pitkä, viheriäpukuinen mies, jolla oli yllään ruskea mantteli. Vaikka hänellä oli aivan samanlainen pääverho lakin alla kuin ruskeapukuisella kauppasaksalla oli ollut — mikä muuten oli jotenkin yhtäläinen kuin se rautaverho, jota ritarit pitivät kypärinsä alla, mistä se valui kaulan ja hartioin yli jättäen ainoastaan kasvot paljaiksi — niin oli hänen käynnissään ja liikkeissään jotakin nauravaa ritaria muistuttavaa. Hän kävi kiireesti linnan edessä olevan kentän ohi ja katosi samaan kulmaan, josta sininen oli ilmestynyt. Niilo ei voinut olla hymähtämättä ajatellessaan, kuinka helposti ulkomuoto voi pettää.
Päivällisen aikaan tuli hän itse Brodden luokse torniin. Siellä ei ollut ketään käynyt, jonka vuoksi Niilo läksi taasen vartioimaan linnan eteen. Mutta kun hän illalla meni torniin päästämään Broddea, sai hän ihmeekseen kuulla erään miehen käyneen siellä, joka oli ollut puettu lybeckiläisen kauppasaksan pukuun, pitkään siniseen viittaan. Odottamatta kysymisiä kertoi Brodde tarkoin sinitakin käynnistä.
"Hän aikoi mennä ylös", sanoi hän, "mutta kun minä sanoin: seis, niin seisahtui hän vetäen suutaan nauruun sekä kysyi: miksei? … silloin minä sanoin, että joku oli sen kieltänyt ja ettei se käy laatuun. Onko se joku itse käynyt tornissa tänään? kysyi hän taas sekä tuli tyytyväisen näköiseksi, kun minä vastasin: on; sitten kysyi hän vielä, oliko kukaan muu käynyt siellä senjälkeen, ja kun minä vastasin ettei siitä tule mitään, niinkauan kuin minä olen täällä, veti hän taasen suutaan hymyyn ja lähti pois… Se ei ollut kumpikaan eileisistä miehistä, ei kumpikaan."
"Hyvä on", sanoi Niilo, "nyt minä tulen sinun sijaasi, ja sinä voit lähteä kotiisi!"
Brodde meni, ja Niilo kuuli hänen askeltensa kolinan yhä heikommin, mutta yhtäkkiä se ikäänkuin lakkasi, alkoi kuulua taasen yhä kovemmin ja nopeammin, joten poika oli selvästi uudestaan torniin nousemassa. Kohta ilmestyivätkin hänen uskolliset kasvonsa ovelle.
"Herra, herra, toinen niistä vaanii täällä alhaalla!"
"Toinen niistä … sinä puhut epäselvästi, Brodde … kuka minua vaanisi … tulinhan juuri itse katua myöten tänne?"