"Sen matkan tahdon ratsastaa kanssanne, marski", vastasi Eerik, jonka helposti ärtyvä mieli ei vielä ollut aivan leppynyt äskeisen puuskan jälkeen, "mutta sen sanon sinulle, ettet päästä vainukoiriasi irralle, sillä silloin minä suoraan sanoen, jos tapaan niitä, isken kuonolle että sen muistavatkin."
Hän lausui tämän leikkisällä äänellä, mutta asia oli itsestään ikävä. Eerik-herra oli nimittäin jo paljoa aikaisemmin valittanut neuvostossa sitä, että marski vietteli miestensä avulla Eerikin miehiä puolelleen. Marski oli sitten vastannut, ettei hän tiennyt siitä mitään, ja jos asiassa oli siis perää, niin vastatkoot hänen miehensä siitä, ja senvuoksi oli Eerik vaatinut marskia kaksintaisteluun. Tämä oli ottanut vastaan hansikkaan, mutta oli vaatinut asiaa lykättäväksi, kunnes Tukholman linna oli valloitettu, ja tähän ei Eerikin sopinut olla suostumatta. Eerikin sana voi siis tarkoittaa hyvinkin totta, miten leikkisellä äänellä hän sen lausuikin.
"Minä annan tähän saman vastauksen", vastasi marski myöskin leikkisästi, "kuin silloin annoin mustaveljesten luostarituvassa, herra Eerik!"
"Siihen minä tyydynkin", vastasi Eerik, "mutta tietäkää kuitenkin, että muutamat sanovat teidän iskevän, kun minä uhkaan."
"Minä tiedän kyllä", vastasi marski, "että muutamat tahtovat kylvää eripuraisuutta minun ja teidän välillenne … mutta varmaa on, ettei se ole minun syyni, jos ne kylvökset kantavat hedelmiä … minä luotan teidän ystävyyteenne. Eerik Puke!"
"Te voittekin täydellisesti luottaa, Kaarlo, te muistanette ne sanat, jotka lausuin teille viimeksi Örebron kirkossa!"
Marski kääntyi ovelle väkinäisesti hymyillen. Siellä seisoi synkkä ritari tummansinisessä viitassaan, ja hänen katseensa näkyi haluavan lävistää Kaarlon, mutta hänen korkealla otsallaan oli miehevä tyyneys. Marski katsoi häntä silmiin sivu kulkeissaan sekä lausui:
"Me emme ole vaihettaneet monta sanaa tänä iltana, ritari! Te menette myöskin Söderköpingiin?"
"Minä menen sinne!" vastasi Broder Sveninpoika kasvojaan hiukkaakaan värähyttämättä.