"Iliana neiti on linnassa!" toisti tämä ja kertoi sitten, miten oli tuon tärkeän salaisuuden perille päässyt.
Päästyään kaivon pohjalle ja työnnettyään sitten tuon ruostuneen rautaoven syrjään, oli hän löytänyt sen takaa pitkän, mutta matalan ja ahtaan käytävän. Kokemuksesta tietäen, mikä merkitys sellaisilla käytävillä voi olla, oli hän lähtenyt ryömimään tuota ahdasta solaa ja tullut lopulta toiselle rautaovelle, joka oli samoin avoinna. Epäilemättä olivat salakäytävän ovet jääneet lukitsematta, kun sitä viimeksi oli käytetty. Myös vesi oli kuivunut, sillä ellei niin olisi ollut, ei käytävää mitenkään olisi voinut löytää. Brodde oli siellä ulommaisen rautaoven vieressä huomannut aukon muurissa. Siitä oli varmaankin vesi virrannut kaivoon, kun ei sulkuovi sitä muualle johtanut. Hän oli näet vielä käytävää ryömiessään tavannut rautarenkaan, joka riippui puikossa kiinni. Kun hän oli vetänyt sitä ja laskenut irralle taas, oli hän kuullut äänen, niinkuin olisi sulkuovi pudonnut kiinni.
Tämän kaiken kertoi Brodde muutamalla sanalla Tordille, joka tietysti ei halunnut muuta kuin kuulla vain pääasian.
"Päästyäni toisen oven ohitse", jatkoi Brodde, "huomasin tulleeni suureen huoneesen ja sinne pysähdyin, sillä kuulin tuttuja ääniä viereltäni… Siellä oli näet seinässä kivien lomassa rako, josta pilkisti valoa. Ja sen kautta kuulin myös puhujan äänen ja toisen, joka vastasi…"
"Ja keittenkä äänet kuulit?" kysyi Tord mieli kovasti jännityksissä.
"Puhuja oli ritari Jost von Bardenvleth ja se, joka vastasi, oli Iliana neiti."
Ritari seisoi siinä niin vaaleana kuin lumi hänen jalkainsa juuressa ja hän tarttui Broddea käsivarresta kiinni pusertaen siitä niin hurjasti, kuin olisi tämä ollut ritari Jost von Bardenvleth omassa persoonassaan. Mutta Brodde, jota ei nyt mikään liikutus hämmentänyt, näki asian sen oikeassa valossa ja kiirehti senvuoksi vastaamaan:
"Jos tahdotte pelastaa neidon, Tord ritari, niin vaaditaan siihen nyt ennen kaikkea tyyneyttä… Vähinkin varomaton sana voi jo syöstä hänet turmioon. Yksi tie vain vie nyt pelastukseen ja se on — salainen käytävä…"
"Minä revin linnan hajalle perustuksia myöten… Ei kiveäkään kiven päälle saa jäädä!" raivosi Tord.
"Ajatelkaa kuningasta, Tord herra!" hätäili Brodde. "Jos neito onkin täällä linnassa, ei se siltä asiaa muuta. Olen kuullut teidän ja Niilo herran kertovan, että kuningas on antanut lupauksensa Jost ritarille. Jos te nyt syytätte ritaria, että hän pitää neitoa täällä vangittuna, niin ette te voi sitä toteen näyttää. Sillä ennenkuin ehdimme tuntemaamme tietä vankilaan, on neitonen jo kuljetettu sieltä toista tietä pois."