Tordin täytyi myöntää, että Brodde oli oikeassa.
Mutta velvollisuus johtaa omaa joukkoansa hävitysretkellä nyt, kun olisi pitänyt auttaa neitosta, se sai hänet epätoivoon.
"Kautta Jumalan kalliin veren, mitä pitää minun tekemän?" sammalsi hän huulet vapisten.
"Olkaa huoletta, herra. Jos jätätte vain tänne kaksi luotettavaa miestä hevosineen odottamaan, niin pelastan minä neidon komerostaan… Hän on teille uskollinen, sen kuulin siellä alhaalla, eikä hän anna kurjan Jostin pakottaa itseään."
Tord mietti, ennenkuin vastasi, mutta lausui sitten:
"Minun täytyy nähdä hänet, puhua hänen kanssaan. Näytä minulle tie hänen luokseen Brodde!"
Brodde teki vastaväitteitä, mutta se ei auttanut. Onni olikin aluksi ainakin jossakin määrin heidän puolellaan, sillä se puoli pihaa, jossa kaivo sijaitsi, sattui olemaan tyhjä. Tordin omat miehet olivat näet jo lähteneet ja ritarien hevoset taas olivat linnanrappusten ympärille sijoitettuina. He pääsivät siis onnellisesti kaivoon ja siitä vaivalloisen käytävän läpi aina Iliana neidin vankilan vieressä olevaan huoneeseen asti.
Täällä näkivät he valon pilkistelevän eräästä raosta ja Tord syöksyi heti sen luo Ilianan nimi huulillaan.
Vankilasta kuului samalla kolinaa, niinkuin olisi ovi suljettu, mutta sitten oli kaikki taas aivan hiljaista. Brodde tarttui kiivaasti ritaria kädestä kiinni ja kuiskasi:
"Hiljaa, Tord herra, jos ette kerran neitoselle kuolemaa halua…
Luulen, että hänen vainoojansa on paraikaa siellä sisällä vankilassa."