"Se on siis Hallanti joka taas aivoissasi kummittelee!" huomautti
Briita rouva hymyillen.
"Niin, Hallanti se on", lausui ritari. "Jos nämät herrat olisivat täyttäneet kuninkaan määräykset, niinkuin hänen lankonsa Kustaa Kaarlonpoika teki, niin olisi Hallanti nyt yhtä autio, kuin Skåne ja Blekingekin. Ja silloin ei olisi Tanskan kuningas koskaan voinut niin pian ehtiä Älfsborgiin tai Lödösen edustalle, kun hän nyt todella ehtinyt on."
"Ehkä olettekin oikeassa siinä, herrani ja mieheni."
"Ja mikä häpeä vielä, että kuninkaan nyt todella täytyy tyytyä näihin heidän lupauksiinsa sen asemesta, kuin hänen pitäisi rangaista heitä… Onko sellaista siedettävä, Briita? Sano, onko siedettävä?"
"Suuren tieltä täytyy pienen aina väistyä… Sillä voimme lohduttaa itseämme, Erengisle!" vastasi Briita rouva avainkimppuaan kalistellen ja oikaisi samassa pari poimua hameestaan.
"Ja kuka on suuri ja kuka on pieni?" kysyi Erengisle kiukkuisen näköisenä.
"Kukako on suuri, kysyt?… Niinkuin se nyt vastausta kaipaisi! Kumpi on suuri, kun on Tanskasta ja Ruotsista kysymys?"
"Ruotsi, Briita rouva!" huusi ritari lyöden nyrkkinsä vieressä olevaan tammipöytään, niin että Briita rouva hypähti peljästyneenä istuimeltaan.
"Mainitsemasi totuus vaatii kai noin sitovan vahvistuksen!" virkkoi tämä ylpeä hymy huulillaan.
"Rakas Briita, sinun täytyy nyt kerrankin muistaa, että ruotsalainen on ruotsalainen ja tanskalainen tanskalainen… Ja sille en nyt mitään voi, etten saata ruotsalaista vertani tanskalaiseksi muuttaa!"