"Kuinka sinä puhut, Erengisle!" keskeytti Briita rouva. "Tuntuu kuin emme enää olisikaan siitä asiasta yhtä mieltä, että meidän tuon suuren tuuman kolmen valtakunnan yhdistyksen vuoksi täytyy sallia Kristian kuninkaan, jolla jo on Norja, myöskin…"
"Ymmärrän tarkoituksesi puhumattasikin", keskeytti mies. "Minä vain en koskaan voi käsittää tuota kaunista puhetta kolmen valtakunnan yhdistämisestä, jossa Ruotsi itse asiassa tulisi olemaan vain osa Tanskaa… Olen ollut Engelbrektin seurassa, olen ollut kuningas Kaarlon. Ja sitä puhetapaa, jota he ovat käyttäneet, olen aina paljoa paremmin ymmärtänyt. Siksi ottaakin nyt sydämeeni kipeää, kun näen, miten huolet kuninkaan mieltä murtavat… Kuitenkin toivon, että Jumala vielä armahtaa Ruotsinmaata."
"Sitä samaa toivon minäkin yhtä hartaasti kuin sinä itsekin
Erengisle… Mutta minkälainen oli muitten mieliala kokouksessa?"
"Paljon he lupasivat ja kauniita sanoja oli heillä yltäkyllin!"
"Sitähän kuunnella kannattaa…!"
"Niin, muitten suusta kyllä!" vastasi ritari kiukkuisena, "mutta ei niitten, jotka eivät ole kyenneet kuninkaan käskyjä täyttämään…"
"Keitä tarkoitat?" kysyi Briita rouva viekas ilme kasvoissa.
"Niitä kolmea, jotka olivat suuriäänisimmät ja lupasivat nyt mitä lupasivatkaan Vadstenassa…"
"No keitä he olivat?"
"Herra Kustaa Olavinpoika Älfsborgista, herra Tuure Tuurenpoika
Axevallasta ja herra Eggert Krummedik Rumlaborgista!"