"Miksipä ei!… Tulette isäni luota?"
"Niin tulen, vaikka vasta pitkien mutkien kautta. Kuitenkin luulen sen asiallemme olleen enemmän hyödyksi kuin vahingoksi."
"No niin, Jost ritari… mitä tietoja tuotte isältäni."
"Ennen kaikkia sen, että hän sai onnellisesti sananne, ennenkuin se oli liian myöhään… Kun Kaarlo kuninkaan kanssa saavuimme Tukholmaan, oli hän jo ulkona saaristossa. Olin sitten mukana kuninkaan lähettämällä laivastolla. Voitte uskoa, Briita rouva, että siinä oli vaivaa, ennenkuin sai päälliköt alallaan pysymään… Lopulta se kuitenkin onnistui…"
"Olen kuullut siitä huhuja", keskeytti Briita rouva.
"Vaara oli suuri?"….
"Olavi herralla ei näyttänyt olevan enää mitään pelastuksen toivoa, hän oli näet syvemmällä lahdessa kuin Maunu. Epäilemättä olisikin hän ollut mennyttä kalua, ellei sama keino, joka jo niin monta kertaa on maalla saanut ihmeitä aikaan, olisi nyt laivastossakin vaikutustaan tehnyt… Saattepa nähdä Briita rouva, että me tuota pikaa saavutamme päämäärämme. Puhelin isänne kanssa eräänä synkkänä yönä. Meillä oli yhtymys Vindön saarella."
"Ja mitä hän sanoi…?"
"Hän käski teidän luottaa vain arkkipiispaan!"
"Arkkipiispaan!" kertoi Briita rouva ajattelevasti päätään pudistellen. "En tiedä miksi, mutta koskaan en ole voinut luottaa siihen mieheen… Tosin hän on Kaarlo kuninkaan vihamies, on ollut aina, mutta ei hän siltä Kristian kuningastakaan kauemmin puolusta, kuin itselleen hyväksi näkee. Saatte vielä nähdä, Jost ritari, että aavistuksessani on perää vaikka en voikaan itselleni enkä muille selittää, mistä ne tulevat… Vallan kernaasti olisin siis nähnyt isäni jättävän tuon miehen omaan rauhaansa Almarestäkeen."