"Teillä mahtaa olla terävä silmä, Briita rouva", lausui ritari kohteliaasti. "Mutta luulen teidänkin pian tulevan huomaamaan, että Almarestäke ja Tynnelsö ovat hyvät olemassa. Molempiin heihin sekä Sigge piispaan Tynnelsössä, että arkkipiispaan voimme täydellisesti luottaa. Ja molemmat odottavat he nyt vain linnoissaan monta sataa ritaria ympärillään Kristian kuninkaan tuloa…"
"Mutta sitä ennen jo voi Kaarlo kuningas heidät perin pohjin nöyryyttää… Se oli perin onneton sattumus että kuningas niin aikaisin sai tietoonsa isäni hyökkäyksen Tukholmaa vastaan… Jos se hyökkäys olisi menestynyt ja molemmat piispat sitten yhdistyneet häneen, samalla kun Kristian kuningas olisi tehnyt hyökkäyksen Länsigöötinmaalle, niin olisi Kaarlo joutunut kahden tulen väliin… Nyt se ei enää voi käydä päinsä."
"Ja kuitenkin täytyy sen niin tapahtua."
"Millä tavoin, Jost ritari, millä tavoin?"
"Kristian kuninkaan täytyy tunkeutua Länsigöötinmaalta Tivedenin ylitse Uplantiin… Siitä sopi arkkipiispa Olavi herran kanssa tämän ollessa Tukholman edustalla. Ja teidän on siitä nyt annettava kuninkaalle tieto. Kaikki on sitä varten jo valmiina, niin valmiina, että jos Kaarlo kuningas nyt, kun tulee Vadstenasta Tukholmaan, uskaltaa ryhtyä puuhiin heitä vastaan, he heti kieltäytyvät uskollisuuden valastaan. Kaikki menee siis onnellista rataansa loppuun asti, Briita rouva, sen saatte nähdä."
"Mutta jollei Kristian kuningas suostukaan tunkeutumaan Tivedenin yli?" huomautti Briita rouva. "Jos hän ensin tahtookin saada Länsigöötinmaan varmaan talteen ja sitten sen tehtyään suuntaa matkansa Vetterin eteläpuolitse Itägöötinmaalle?"
"Se olisi paha asia", vastasi Jost miettivänä, "sillä se veisi aikaa… Mutta se voi hänelle hänen omasta mielestään olla ainoa mahdollisuus ja kun nyt oikein ajattelen asiaa, niin onkin se tie hänelle turvallisempi. Siellä on hänellä Eggert Krummedik Jönköpingissä ja Rumlaborgissa vastassa ja itse Itägöötinmaalla on hänellä paljon ystäviä. Mutta silloin voi myös sopiva aika liukua hänen käsistään. Kaarlo kuningas ehtii nöyryyttää piispat. Eikä hän suinkaan tunne silloin sääliä Ruotsin kirkon päämiestä kohtaan. Parempi olisi sittenkin, jos Kristian kuningas seuraisi isänne neuvoa. Kaikissa tapauksissa on teidän saatettava isänne pyyntö perille ja kehotus, että hän noudattaisi sitä. Eikä hän muuten enää taida niin kaukana ollakaan. Sillä Lödösestä saamaini tietojen mukaan aikoo hän näinä päivinä tunkeutua Länsigöötinmaalle ja silloin on hänellä heti Skara ja Axevalla käsissään."
Keskustelu näytti molempia kovasti huvittavan sekä Briita rouvaa että ritaria. Ja niinhän aina onkin tavallista, että kun kaksi samanväristä liekkiä yhtyy, tulee tuli kirkkaammaksi ja hulmahtaa korkeammalle. He tulivatkin ennen pitkää samaan päätökseen siitä, mitä oli tehtävä. Briita rouvan oli jo samana päivänä lähetettävä luotettava sanansaattaja Kristianin leiriin. Kun tämä asia siten oli päättynyt, tarttui ritari Briita rouvan käteen ja kysyi silmät maahan luotuina, nöyrällä, vapisevalla äänellä, oliko tämä saanut tietoja Hjulebergistä ja herra Äke Akselinpojalta.
"Olen", vastasi Briita rouva. "Setäni on kovasti huolissaan tyttärensä tähden, joka on jäljettömiin kadonnut. Sillä tiellä on hän vieläkin, kun talvella lähti Iivari herran luota Lillöstä, juuri samaan aikaan kun Kaarlo kuningas Skåneen hyökkäsi."
"Ja hänellä ei ole yhtään aavistustakaan, kuka hänelle on sellaisen surun saattanut?"