"Tuure ritari Axevallasta?" tutki Briita rouva ihmetellen.
"Niin, hän oli kuninkaan luona Vadstenassa… Kuningas oli kutsunut hänet sinne vastaamaan teoistaan Kristianin sotaretken aikana."
"Ja miten puolusti Tuure ritari itseään?"
"Hyvin hän puolusti… Hädällä ei ole määrää, katsokaas, ja sen osasi ritari kuninkaalle niin mainiosti maalata, että hän tulollaan enemmän voitti, kuin tappasi. Kuningas luottaa häneen nyt aivan sokeasti ja marskikin on saanut käskyn, ettei ryhtyisi mihinkään tärkeämpään toimeen kysymättä, ensin Tuure herran mielipidettä asiassa."
"Sen kyllä voin uskoa… Kaarlo kuningas on siis yhä edelleenkin sokea."
"Sokea!… Tepä sen sanotte, Briita rouva, sokea on hän ja kun hänen silmänsä aukeevat taas, loistaa kruunu jo Kristian kuninkaan päässä. Te huomaatte siis tästä, että sanomat olisivat voineet olla huonompiakin kuin ovat, koska näet Kristian kuninkaan nyt on täytynyt lykätä toiveittensa täyttyminen kauas tulevaisuuteen."
"Mutta nuori marski voi huimapäisyydellään ja tyhmällä rohkeudellaan saada aikaan, että kauniit suunnitelmamme ajaantuvat karille", virkkoi Briita rouva puhujan viime sanoista välittämättä. "Olisi ollut paikallaan, että Jost ritari olisi tunkeutunut hänen neuvonantajakseen, koska ei itse tuota luottamustointa saanut."
"Niin hän kyllä aikoikin", kertoi lähetti, "ja kuningaskin sitä halusi, mutta…"
"Mutta?" toisti Briita rouva kiihkeänä. "Mutta … lausukaa se… Mikä esti?"
"Tord herra kieltäytyi suostumasta siihen!"