"Sinä hämmästytät minua, Grumme", huudahti Briita rouva, "kieltäytyikö
Tord herra todella suostumasta?"
"Kyllä hän todella kieltäytyi… 'Yksin ja omalla vastuullani tahdon marskinsauvaani kantaa', lausui hän kuninkaalle, 'muulla ehdolla en sitä vastaan ota'!"
"Ja kuningas?"
"Kuningas hymähti vain ja mukaantui hänen tahtoonsa… Tord herra ratsastaa nyt siis yksin kuninkaan miehet mukanaan Länsigöötinmaalle. Tuure herra, niin ajatteli Kaarlo kuningas, valvoo kyllä marskin tekoja."
"Tuskin siltä Tuure herra yksin", lisäsi Briita rouva miettivästi, "mutta yhdessä Skaran Pentti piispan ja laamanni herra Pentti Gyltan kanssa…"
"Pentti piispalla ja herra Pentti Gyltalla ei ole enää mitään sanottavaa… Molemmat ovat he paenneet valtakunnasta ja seuranneet Kristian kuningasta Tanskaan!"
"Enemmän rohkeutta ja viisautta olisin toki noilta herroilta odottanut!" lausui Briita rouva. "Ei koskaan pitäisi mennä kauemmaksi, kuin jää kannattaa, varsinkaan ellei ole venettä mukana, vaikka tosin taisi moni olla siinä luulossa, että silta todellakin tällä kertaa rakennettaisiin Tanskasta Ruotsiin."
Hetkisen vaitiolon jälkeen lausui sitten lähettiläs, että hänen aikomuksensa oli nyt suunnata matkansa Upsalaan ja Almarestäkeen ja sieltä sitten Olavi herran luokse Visborgiin. Ja hän kysyi Briita rouvalta, oliko tällä ehkä mitään sanaa lähetettävänä näihin paikkoihin.
Mitään sellaista ei Briita rouvalla ollut ja siksi palasi hän linnaan takaisin.
Mutta nyt huomasi Erengisle herra taas suureksi hämmästyksekseen, että vaimonsa uljuus oli peljättävässä määrässä alentunut. Ja sen kokemuksen teki hän sitten useampana päivänä perätysten. Kaikella on kuitenkin määränsä ja Briita rouvakin rauhoittui vähitellen vastustaen taas vanhaan uljaaseen tapaansa herraansa ja miestänsä. Niin tuli tieto, että Tord Kaarlonpoika oli nimitetty valtakunnan marskiksi. Briita rouva uskalsi paheksua sellaista nimitystä, mutta silloin löi Erengisle herra vanhan tapansa mukaan nyrkkinsä pöytään ja sanoi: