"Oikein arvattu, ystäväni, mutta missä?"
"Olisit kysynyt, kenen luona, niin olisin voinut helposti vastata.
Mutta kun kysyt, missä, niin on minun sitä mahdoton tietää, Tord."
"Ajattelin noita-akkaa Raisiosta!" lausui Tord vakavana.
Niilo katsahti kysyvästi ystäväänsä. Hän oli luullut, että tämän ajatukset liitelisivät sydämensä valitun ympärillä ja nyt kuuli hän, että hän ajattelikin noita-akkaa Raisiosta. Sitä oli hän kaikista vähimmin voinut aavistaa. Hän itse oli sen jo aikoja unhottanut eikä hän koskaan ollut sitä pitänytkään muuna kuin vain enteenä niihin tapauksiin, jotka olivat hänen ruusunväriset aamu-unelmansa synkkään yöhön peittäneet. Mutta toisin oli Tord asian ottanut. Hänen äänensä, hänen silmäinsä vakava ilme osottivat selvään, että ennustus oli häneen syvästi koskenut, niin omituiselta kuin se muuten tuntuikin, kun otti huomioon hänen reippaan ja voimakkaan luonteensa.
"Muistanet kai vielä tuon ennustuksen kahdesta ruususta ja käärmeestä, joka iskee hampaansa koivun kylkeen heti kun valkoinen ruusu uskollisena sen suojaan päänsä kallistaa?"
"Hyvin sen muistan", vastasi Niilo, "mutta ketä sitten luulet ennustuksen tarkoittaneen valkoisella ruusulla ja ketä punaisella?"
"Kun kuu pisti äsken pilvien lomasta esiin, tuntui kuin olisin nähnyt Ilianan kasvot, jotka kauas etäisyyteen häipyivät ja siellä muuttuivat valkoiseksi ruusuksi… Kas, tuollahan se nytkin taas aalloilla välkkyy, onneni harhakuva." Hän vaikeni ja katseli surumielin väreilevää kuvaa vedessä. Sitten hän lisäsi: "Valkoinen ruusu, se on minun, Niilo, saat sen nähdä … se on minun!"
"Pois sellaiset ajatukset, Tord … mistä ovatkaan moiset mietteet päähäsi pälkähtäneet?… Jos jollain olisi aihetta surra, niin luulen, että sitä olisi minulla eikä sinulla!"
"Ei, ei, Niilo … sinulle se kuuluu punainen ruusu. Aamu aukenee päiväksi ja sinun ruususi ennustaa aurinkopaisteista päivää. Usko minua, Niilo! Kerran on kaikki selviävä vielä ja silloin koittaa sinulle kirkas, kaunis päivä… Minun on silloin päättynyt jo. Niinhän se lausui noita-akka… Ja muistoni on haihtuva, himmenevä niinkuin kuu auringon noustessa."
Nämät sanat sanottuaan tempasi hän hevostaan suitsista, iski kannukset sen kylkiin kiinni ja kiiti niinkuin salama pois.