Koko yön oli hän sitten synkkä ja harvasanainen. Aamulla levätessään istuivat he vieretysten eräällä kivellä kahden mahtavan hongan alla. Tord laski silloin kätensä ystävän polvelle ja lausui:
"Unhota se, mitä yöllä puhuin, Niilo!"
"Parempi olisi, että itse unhottaisit… Sellaiset ajatukset eivät sinulle sovi!"
"En tiedä sopivatko", vastasi Tord päätään pudistellen, "mutta minulla on niitä niin usein. Olen niihin tottunut jo. Alinomaa näen vasten tahtoanikin valkoisen ruusun edessäni… Mutta älkäämme puhuko siitä enää… Unhota siis, Niilo, unhota, mitä tänään ja viime yönä olen siitä sinulle puhunut!"
Hänen vielä puhuessaan tuli kaksi ratsastajaa näkyviin suunnaten kulkunsa heitä kohti. Ne olivat Jösse Bonpoika ja Brodde.
"Mitä tahdotte?" kysyi Tord kiivaasti.
"Anteeksi, marski", vastasi Brodde, "olin viime yönä vähältä tehdä murhan…"
"Tekemätön työ tuskin katumista ansaitsee, Brodde!" lausui Tord ystävällisesti miehelle.
"No sitä minäkin arvelin, mutta Jösse Bonpoika tässä on toista mieltä. Häntä saan kiittää, etten tehnyt murhaa viime yönä, vaikka Jumala sen tietää, ettei enää ollut pitkältä käteni ja miekan väliä… Tahdon ilmoittaa nyt teille, kuinka se tapahtui. Ratsastin viime yönä vähän jälempänä muista. Siinä ratsastaessani kuulin äkisti hevoskavioitten kopinaa metsästä sivultani. Pysähdyin ja samoin pysähtyi näkymätön ratsastajakin. Se herätti uteliaisuuttani. Hyppäsin hevosen seljästä ja hiivin hiljaa puitten väliin, kunnes sain ratsastajan näkyviini. Kuu levitti silloin valoaan metsään, niin että aivan helposti voin erottaa hänen kasvonsa. Se oli ritari Jost von Bardenvleth."
"Jost ritari!" huudahti Tord kummastuen.