Tanskalaiset ritarit ja varustusväki pitivät täällä iloista elämää ja joka kerta kun tuli tietoja Kristian kuninkaan voitoista, laitettiin kaupungissa komeat kemut, joissa sima ja viini virtanaan vuoti. Nyt oli tullut jo toisenlaisiakin tietoja, mutta iloista elämää siltä jatkettiin, osaksi koska oltiin vakuutettuja, että kuningas pian palaisi, osaksi koska katsottiin tarpeelliseksi pitää rohkeutta vihollista odottaissa vireillä, jota he eivät kuitenkaan koskaan uskoneet saavansa Lödösen edustalla nähdä.
Oli yö, kun Tord mitä hurjimman rajuilman vallitessa läheni kaupunkia. Vesi valui virtanaan alas taivaasta ja myrsky ulvoi niin rajusti kuin olisi se tahtonut vierittää koko Pohjanmeren aallot Ruotsin yli. Mutta eteenpäin sitä mentiin vain, vaikka sade pieksikin miesten kasvoja niin että he tuskin voivat viereisensä miehen erottaa.
Päivän sarastaessa tuli jo itse Lödöse näkyviin. Ei ketään näkynyt sen valleilla. Koko kaupunki näytti sikeään uneen vaipuneelta, niinkuin olisi eletty keskellä syvintä rauhaa.
"Eteenpäin, Kaarlo kuninkaan miehet!" huudahti Tord heiluttaen miekkaa kädessään ja hyökäten ohjat höllällään kaupunkia kohti.
Ja miehet seurasivat häntä.
Kaupunginportille saavuttua antoi Tord puhaltaa torveen ja heti aljettiin ryntäys. Sieltä täältä pisti unen pöhryksissä oleva tanskalainen päänsä esiin. Mutta ennenkuin vihollinen ehti vastustusta ajatellakaan, oli jo kaksi Tordin miehistä kiivennyt vallien yli kaupunkiin ja avannut portit. Ja Ruotsin marski ratsasti koko joukkonsa kanssa sisään.
Kaikki tanskalaiset joutuivat vangeiksi. Saalis oli erittäin runsas, hevosia, pyssyjä, haarniskoita, ruoka- ja muita tavaroita ja heti kun vangit olivat saatetut varmaan säilöön ja vahdit asetetut paikoilleen, jaettiin se kaikkien kesken. Sen tehtyä tyydyttivät Tord ja Niilo sekä muut nälkänsä ja janonsa ja ottivat sitten tarpeelliset levot.
Marski itse meni Niilo Sturen kanssa huoneeseen, jossa kuningas itse oli asunut. Siellä oli vielä kaikki samassa järjestyksessä, kuin kuningas ne oli jättänyt. Olipa siellä vielä joukko kuninkaan hovipoikiakin, kamarimestari ja kaksi kirjuria jälellä odottamassa kuninkaan paluuta. Koska näitä ei oltu tavattu ase kädessä, saivat he pitää vapautensa ehdolla etteivät poistuneet huoneista. Entisessä kuninkaan kansliahuoneessa olivat muutamat Tordin miehistä saaneet sijansa. Siellä oli Broddekin, jota herransa aina tahtoi pitää läheisyydessään.
Tässä huoneessa oli suuri tammikaappi. Lukko oli siinä erinomaisen lujaa tekoa ja miehet tuumivat jo keskenään, eikö kaapin sisällys mahtanut olla sen arvoinen, että sen vuoksi kannattaisi oven särkeä. Puuhasta ei kuitenkaan tullut sen enempää ja ennen pitkää nukkuivat miehet jo vanhurskaan unta. Silloin avautui ovi hiljaa ja Kristian kuninkaan kamarimestari astui varovasti huoneeseen sisään.
Hän katseli tarkasti ympärilleen ja lähestyi sitten kaappia. Suurimmalla varovaisuudella ja niin hiljaa, ettei siitä rottakaan olisi pakoon peljästynyt, avasi hän kaapin ovet ja kopeloi käsillään siellä sisällä. Lopulta sai hän sieltä käsiinsä nahkalaukun jota tarkasteli huolellisesti. Luultavasti tahtoi hän tulla vakuutetuksi, että se todella oli oikea. Nahkanauha, jolla toinen kaapissa oleva paperikäärö oli yhteensidottu, oli jollain tavalla tarttunut laukkuun kiinni. Kamarimestari ei sitä laukkua tarkastellessaan huomannut. Innoissaan, kun oli löytänyt, mitä etsi, tuli hän temmanneeksi laukun kaapista liian kovaa ja paperikäärö oli pudota lattialle. Hänen onnistui kuitenkin saada se ennen kiinni ja siten estää kolina, joka epäilemättä olisi saanut miehet hereille. Mutta kun hän sen johdosta nopeasti katsahti ympärilleen, huomasi hän kaksi terävää silmää tarkastelevan itseään.