Hän ei siitä kuitenkaan hämmästynyt, vaan sulki kaapin ovet ja poistui laukkuineen ovelle. Mutta silloin kohosi sieltä makaavien joukosta pää esiin ja järeä ääni käski häntä pysähtymään.
"Olen kohta takaisin", vastasi kamarimestari pelokkaana, mutta tuttavallisella ja mielistelevällä äänellä. "Olen vain hakemassa täältä laukkua, joka sisältää armollisen herrani ruoanpitolaskut."
"Odotahan kuitenkin vähän!" kuului ääni, "minun mielestäni ei täältä saa viedä mitään pois ilman marskin suostumusta…"
"Ei, ei tietysti!" vakuutteli kamarimestari, "ei tietystikään! Kaikki onkin kaapissa sattumatta paikoillaan ja huomenna niin pian kuin marski herää, jätän hänelle avaimen. Mutta nämät ovat kokonaan arvottomia papereita."
Mies hypähti ylös kamarimestarin vielä näin puhuessa ja asettui oven eteen sekä ojensi kätensä esiin.
"Olkoonpa arvottomia tai ei", virkkoi hän, "mutta laukku ja avain ovat heti minulle jätettävät!"
"Jätähän sikseen, Brodde", kuului nyt uninen ääni huoneen toiselta syrjältä, "ja anna miehen mennä, kun ei hän kerran kellenkään mitään pahaa ole tehnyt."
"Pyhä neitsyt!" huudahti tämäkin nyt roihkaistuneena, kun kuuli, että häntä puollettiin. "Olenhan siltä talossa, vaikka jätänkin tämän huoneen!"
"Niin, siihen olette te, paha kyllä, pakotettu. Poistua ette voi", nauroi Brodde. "Mutta nyt on teidän kuitenkin jätettävä sekä laukku että avain minulle. Sitten voitte minun puolestani mennä vaikka uunin piippuun, jos niin haluttaa."
Mutta kamarimestari oli yksipäinen ja kun Brodde uhkasi käyttää väkivaltaa, uhkasi hänkin takaisin. Silloin loppui Brodden kärsivällisyys ja yhdellä iskulla kaatoi hän tanskalaisen maahan. Senjälkeen anasti hän ilman vaikeutta haluamansa esineet.