Mutta samassa oli jo tuo toinenkin mies jaloillaan ja kiiruhti Brodden luo. Se oli Kurjen entinen päällikkö Jösse Bonpoika. Hänelle oli nuori marski uskonut komennon niitten miesten yli, jotka nyt toimivat ikäänkuin hänen henkivartijoinansa kuninkaankartanossa.
"Luulen, että olet kadottanut järkesi, Brodde!" sanoi hän kiukkuisella äänellä. "Mitä sinuun tuo vanha mies ja hänen laskunsa koskevat. Jos hän jollekin Lödösen kauppiaalle tahtoo maksaa herransa laskut, niin ei luullakseni Kaarlo kuningas eikä marskikaan sen kautta mitään kadota…"
"Siltä se kumminkin minusta tuntuu!" lausui Brodde peljästymättä. "Jollei siellä todellakaan muuta ole, niin saakoon laukkunsa takaisin… Mutta tanskalaiseen en luota enempää kuin kettuun ja siksi tahdon ensin tarkastella, mitä se sisältää…"
"Oletko järjiltäsi mies!" huudahti Jösse. "Koska olet oppinut kirjoitusta lukemaan?"
"En ennemmin enkä myöhemmin, kuin sinä itse, Jösse!" lausui Brodde.
"No, mutta silloinhan on sinulle aivan samaa, näetkö eli et, mitä kuninkaan laukussa piilee…"
"Jollen itse osaakaan lukea, niin osaa ainakin herrani ja marski itse ja siksi vienkin nyt laukun heille!"
Hän tarttui lukkoon ja kamarimestari katseli laukkua niinkuin olisi sielunsa autuus ollut sen panttina. Kamala epätoivo kuvastui hänen kasvoillaan.
Jösse Bonpoika huomasi nyt selvään, että Brodde aikoi panna päätöksensä toimeen. Ja joko hän sitten oli salaisesti kamarimestarin puolella tai ei, hän käski ainakin Broddea pysähtymään lausuen sen käskyn äänellä, josta kuuli hänen tottuneen komentamaan.
"Pysähdy, Brodde, ja sananen vielä…! Luuletko siis, että tässä on kavallus kysymyksessä?"