"Niin luulen!" oli Brodden vastaus.
"Silloin voit antaa laukun tänne … niin vien sen itse marskille."
Brodde epäili, mutta samassa tarttui Jösse häntä kauluksesta kiinni.
"Minä se olen päällikkö täällä", virkkoi hän. "Ja minun velvollisuuteni on ilmoittaa niin tärkeä asia marskille. Anna laukku tänne, Brodde, eli on ystävyytemme ainiaaksi lopussa, niin totta kun kerran olen ollut päällikkösi."
Hän tempasi laukun ja Brodde salli sen tapahtua. Tanskalaisen silmä välähti ilosta ja hän kiiruhti huoneesta pois Jösse Bonpojan perään. Mutta Brodde aavisti petosta ja työnsi hänet syrjään sellaisella voimalla, että hän lensi aina lähimpään seinään asti. Sitten riensi hän itse Jösse Bonpojan jälkeen.
Brodde luuli siinä mennessä huomaavansa, miten Jössen viha kiehui hänen tähtensä, mutta siitä hän vähän välitti. Hän seurasi vain häntä aivan kintereillä. Ja hänen takanaan tulla läähätti tanskalainen lyöden kiireissään itsensä tuon tuostakin seinään. He olivat tuskin vielä ehtineet puoliväliin rappusia, kun Brodde huomasi, miten käsi ojentui hänen takaansa esiin ja hän näki myös tai ainakin luuli näkevänsä, kuinka Jössen käsi laukkuineen kurotteli taaksepäin. Aikomus oli kai saada laukku tällä tavoin kamarimestarin käsiin tai ainakin Brodden seljän takana vaarallisimmat paperit sieltä pois, jos siellä todella sellaisia oli. Pian saivat kuitenkin sekä Jösse että tanskalainen huomata yrityksensä mahdottomuuden.
Oli ainoastaan kaksi rappusta enää jälellä, kun Jösse Bonpoika yhtäkkiä kompastui ja lausui:
"Tämä on taas niitä sinun kujeitasi, Brodde… Uni rasittaa minua, niin että tuskin pääsen tästä koskaan enää entiselleni!"
Brodde huomasi, kuinka hän juuri tätä sanoessaan pudotti laukun, ja samassa näki hän myös, miten käsi takaa ojentui sitä tavottamaan. Rappusissa vallitsi puolihämärä, sillä ilta oli jo myöhä. Mutta Brodden silmät olivat tottuneet pimeäänkin ja samalla hetkellä kun käsi tarttui laukkuun iski hän jalkansa siihen.
Kamarimestari kirkaisi ja Jösse Bonpoika kääntyi kiukkua puhkuen ympäri.