"Niin, sen hän tekee! Mutta siten riippuu marskin henki vain hiuskarvasta, varsinkin kuin Jösseä vielä pidetään siellä Tordin paraimpana miehenä. Nyt voidaan kuitenkin vehkeet paljastaa ja paljastaa ajoissa… Sallinette minun kai ainakin yksin lähteä sinne, Niilo herra. Pyydän sitä teidän itsenne vuoksi… Sillä jos jotain odottamatonta Tord herralle tapahtuu, niin ette te kuitenkaan silloin voi koskaan unhottaa, ettette tehnyt, mitä siinä asiassa olisitte tehdä voinut!"
Niilo jäi miettimään asiaa ja Brodde poistui. Mutta pian senjälkeen kutsuttiin hän taas sisään ja Niilo antoi nyt hänelle luvan istua satulaan ja lähteä matkaan.
"Jos Jösse on kunnon mies", virkkoi hän, "niin hän kyllä sen koetuksen kestää ja silloin ei ainakaan mitään vahinkoa ole tapahtunut. Ellei taas niin ole asianlaita, niin Jumala antakoon sinulle voimaa, että saisit hänet paljastetuksi ja vahingottomaksi!"
Viipymättä riensi Brodde heti pohjaa kohti. Hevonen sai panna kaikki voimansa liikkeelle ja matkustavat, jotka näkivät hänen yössä kiitävän eteenpäin, liittivät kauhistuksesta kätensä yhteen ja heille tuli mieleen Odinin hurja metsästys.
Eräänä iltana saapui hän Karlsborgin muurien edustalle. Linna sijaitsi syvän laakson toisella sivustalla korkealla kalliolla, joka äkkijyrkkänä luisui mereen noin 300 jalan korkuisena. Se näytti valleineen ja etuvarustuksineen voittamattomalta. Etuvarustukset ulottuivat aina kahdelle vuoren pengermälle asti maan puolella ja nämät pengermätkin olivat 50 ja 60 kyynärän korkuisia. Kallion korkeimmalla tasaisella huipulla kohosi itse linna torneineen ja muureineen korkeitten maavallien ympäröimänä. Juuri linnan kohdalla oli meressä pieni saari ja Brodde luuli huomaavansa eräälle kummulle tullessaan, että laiva oli sen vieressä ankkurissa ja että laivalta laskettiin ulos vene, joka suuntasi kulkunsa salmen yli linnaan päin.
Hän kannusti hevostaan ja kiirehti eteenpäin. Mutta silloin huomasi hän linnasta itäänpäin olevalta vuorelta, että vihollinen oli piirittänyt taas uudestaan Karlsborgin maan puolelta. Vasta viime hetkellä hän sen huomasi. Hän oli näet kulkenut rantatietä ja norjalaiset olivat ilmaantuneet aivan odottamatta takaisin, niin ettei niillä harvoilla talonpojillakaan, joita oli puhutellut, ollut siitä vielä mitään tietoja ollut. Norjalaiset olivat sijoittaneet etujoukkonsa alas laaksoon linnavuoren kummallekin puolelle, mutta päävoima oli asettanut leirinsä linnasta itäänpäin olevalle vuorelle. Vuori oli jo paljas siinä, missä Brodde seisoi, ja epäilemättä olisi vihollinen keksinyt hänet heti, jos olisi vielä jatkanut kulkuansa hevosella. Sentähden nousi hän alas hevosen seljästä, sitoi sen puuhun kiinni ja ryömi varovasti vuorta ylös. Hitaasti se kävi ja kun hän vihdoin saapui linnanportille, kuuli hän vartijan linnassa ilmoittavan, että oli jo kulunut tunti ohi puolen yön.
Hän kolkutti porttiin ja kun ei sitä kuultu, alkoi hän huutaa. Silloin kuuli hän miehen varovasti lähenevän.
"Sanansaattaja herra Niilo Sturelta!" vastasi hän miehen kysymykseen.
Mies poistui luultavasti kysyäkseen linnanvoudilta, oliko lähetti päästettävä sisään vai ei. Ja Brodden levottomuus kohosi siinä odottaissa joka hetki.
Mutta sisällä linnassa makasivat kaikki syvään uneen vaipuneina linnanvoutia ja muutamia vahteja lukuunottamatta, jotka kuljeksivat ympärinsä tehdäkseen velvollisuutensa ja katsoakseen perään, että kaikki oli niinkuin olla piti.