"Hyvä on, Ove herra!" keskeytti kuningas. "Kristian kuningas saadaan kai sittenkin lopulta nöyrtymään!"
Ja kääntyen Ove herrasta molempain kauppiaitten puoleen viittasi hän heitä kätensä liikkeellä astumaan esiin. Nämät kumarsivat nöyrästi ja vanhempi heistä alkoi puhua. Hän uskalsi vieläkin, sanoi hän, muistuttaa kuninkaalle sodan onnettomuuksia. Niistähän kertoivat nyt nämätkin tiedot Ölannista. Lopuksi pyysi hän, että kuningas suostuisi rauhaan, lahjottaisi kansalleen levon ja onnen jälleen, pyysi sitä mitä nöyrimmällä tavalla.
"Voidakseni arvostella teidän menettelyänne tässä asiassa, täytyy minun valita kahden seikan välillä", virkkoi kuningas levollisena, vaikka vähän katkerana, kun kauppias oli lopettanut puheensa. "Joko puhutte te vasten parempaa tietoanne, tai ette te, niin omituiselta kuin se tuntuukin, tunne koko sitä asiaa, josta nyt minulle puhutte. Aivan hyvin tietää Kristian kuningas, että hän yksin on syyllinen tähän sotaan, joka nyt pohjoismaissa raivoaa. Petoksella ja kavaluudella on hän riistänyt Norjan minulta samaten kuin Gotlannin Ruotsilta. Petosta ja vilppiä käyttäen on hän hyökännyt Ruotsin kimppuun ja kavalluksen kautta koittaa hän saada tämänkin valtakunnan haltuunsa… Sanokaapa nyt itse, kumpaako meistä teidän pitäisi rauhaan kehottaa! Jos varas vie teiltä takkinne, niin pitääkö teidän silloin ojentaa kätenne ja rukoilla vapautusta rangaistuksesta?"
Mykkänä jäi kauppias miettimään kuninkaan sanoja, mutta tämä jatkoi:
"Ja ennen kaikkia, miettikää tarkoin, mille kannalle asetutte tässä asiassa, te Lybeckin, Rostockin ja Greifswaldin kauppiaat, miettikää tarkoin, ennenkuin toimitte… Jos Kristian kuninkaan todella onnistuu vallata Ruotsi, niin on teillä sama leikki edessä kuin Eerikki kuninkaan aikana. Kauppanne saa kärsiä suuria vaurioita… Ei ole suinkaan sanottu, että se, joka nyt luvataan, myöskin pidetään!"
Kun kuningas oli lopettanut, alkoi kauppias taas puhua. Hän ei suinkaan tahtonut kieltää kuninkaan sanojen todenperäisyyttä ja selitti, ettei hansa mitään mieluummin halunnut, kuin että rauha vallitsisi pohjoismaissa. Mutta samassa toi hän myöskin esiin hansaliiton vaatimuksen saada kauppaoikeutensa vahvistetuksi ja osotti miten tarpeellista se oli varsinkin nyt sodan aikana.
Kun kuningas antoi siihen välttelevän vastauksen, tuli kauppias vain innokkaammaksi. Ja lavealti alkoi hän selitellä hansan ja varsinkin synnyinkaupunkinsa Lybeckin rikkautta ja sitä vaaraa, joka Ruotsia uhkaisi, ellei hänen kotikaupunkinsa laivat enää saisi tulla Ruotsin satamiin. Silloin leimahtivat kuninkaan silmät ja uljaasti vastasi hän:
"Viekää tervehdykseni kaupungeille ja samalla vastaus, että, elleivät enää tahdo tulla Ruotsiin, niin pysykööt kotona!"
Tämä äkillinen käännös sai kauppiaat kokonaan hämmennyksiin. Vastaus oli jyrkkä ja epäävä. Eikä kuningas antanut heille edes tilaisuutta enempiin sovitteluihin, vaan lisäsi heti:
"Ja se on nyt viimeinen sanani tässä asiassa!"