"Mikäpä serkkuni mielen muuttaisi!… Vai onko teillä jotain aihetta sellaisiin luuloihin?"
"En luule olevani niinkään ilman…!"
"Ja kuka se sitten olisi?"
"Herra Niilo Bonpoika eli herra Niilo Sture, niinkuin hän nykyään kutsuu itseään!"
"Niilo Sture!" huudahti kuningas kalveten. "Kuinka tulee mieleennekään ajatella sellaista!"
"Se ajatus ei ole niinkään eilispäivän lapsi, armollinen herra", vastasi Ove. "Niin, voinpa sanoa, että neidon rakkaus hävisi samalla hetkellä kun se alkoikin… Siitä on nyt jo monta vuotta kulunut. Briita neiti eli silloin vielä lapsena Penningebyssä. Heti senjälkeen kun hän oli pelastunut vitaliveljesten kynsistä, huomasin ensikerran, että hän rakasti minua. Ja pian tulin näkemään, etten todellakaan ollut pettynyt asian suhteen. Minun kanssani tanssi hän aina mieluimmin, leikitteli ja laski pilaa ja oli melkein vallattomin kilpailijani läsnäollessa… Mutta sitten muuttui kaikki yht'äkkiä. Voinpa sanoa, että muutos tapahtui sinä iltana, jolloin hänen haukkansa pakeni Niilo Sturen kaulaketjun kanssa…"
Kuningas vavahti ja kääntyi pois, ikäänkuin olisi nuorukaisen laaja rakkausjuttu alkanut väsyttää häntä. Mutta tämä jatkoi, kerran alkuun päästyään, aivan vapaasti kertomustaan välittämättä ollenkaan siitä, huvittiko se kuningasta eli ei.
"Suriko hän haukkaansa, vai kaulaketjua vaiko taas kaulaketjun omistajaa, niin, sitä en tiedä… Se vain on varmaa, että hän sinä päivänä kokonaan muuttui … ja sellaisena on hän pysynyt tähän asti."
"Ja jos se nyt koskisi todella kaulaketjun omistajaa, Ove herra … mitä silloin tekisitte?"
"Jumala siitä varjelkoon, herra kuningas!" puhkesi Ove puhumaan ja löi samalla miekkaansa. "Se ajatus voisi saada järjen päästäni!"