"Voihan se kyllä vieläkin tapahtua", vastasi koulumestari sävyisästi ja miettivän näköisenä, mutta hänen puheensa keskeytti tässä yhtäkkiä tuomioherra, joka oli lähestynyt keskustelevia heidän sitä huomaamatta.
"Ei koskaan!" huudahti Helmich. "Sellaista oman arvonsa loukkaamista ei hänen armonsa, arkkipiispa, koskaan tule sallimaan. Enkä luule, että sitä sallii kukaan hänen jälkeisistäänkään… Mutta kuka olette te, harmaaveli, ja mihin olette matkalla?"
"Olen ollut luostarini puolesta erityisten asiain tähden Tukholmassa", vastasi munkki, "ja olen nyt matkalla Örebrohon. Välillä täytyi turvautua hevoseen, koska olen viipynyt matkallani liian kauan ja kun kuitenkin siitä huolimatta pitää olla määrätyllä hetkellä takaisin."
"Tottumattomalle ratsastajalle tuottaa sekin matka jo kyllin tuskaa", virkkoi kaniikki ja jatkoi sitten keskustelua munkin kanssa, kunnes lepohetki loppui ja hänen taas oli noustava hevosen selkään.
Samaan aikaan laittoi munkkikin itsensä kuntoon ja tielle tultua oli keskustelu taas ennen pitkää täydessä vauhdissa. Mahtavaa tuomioherraakin näytti se yhä enemmän alkavan huvittaa, jota paremmin oppi tuntemaan seuralaisensa laajan kokemuksen ja tiedot aikakauden merkillisimmistä henkilöistä. Munkki näytti myös tahtovan mikäli mahdollista olla tuomioherralle mieliksi. Aluksi tietysti puhelivat he vain yleisistä asioista. Mutta jo sen kuluessa tuli tuo kokenut ja terävännäköinen tuomioherra useamman kerran huomaamaan munkin monipuoliset tiedot ajan oloista.
Lopulta joutuivat he taas uudestaan puhelemaan Lundin ja Upsalan
arkkipiispain välisestä riidasta koskien primasoikeutta pohjoismaissa.
Ja siitä siirtyi puhe sitten ikäänkuin itsestään arkkipiispa Jöns
Pentinpoikaan.
"Luulenpa, että arkkipiispan sanoilla nyt tulee olemaan kokonaan toinen kaiku Ruotsin valtakunnassa, kun niiden tukena on Stäken luja linna", virkkoi munkki.
Kaniikki nyökäytti päätään, mutta jätti ajatuksensa julkilausumatta.
"Hyvällä syyllä voitanee kai myös sanoa, että se on hänen omain kättensä työtä?"
"Hän on pannut paljon huolta linnan varustamiseen, itselleen ja arkkihiippakunnalleen kunniaksi ja iloksi."