Päivällisen loputtua ja ojennettuaan itsensä mukavaan asentoon auringonpaisteessa, viittasi kaniikki munkin luokseen.
"Kuulkaapa, harmaaveli", sanoi hän, "te olette kauasnäkevä ja teräväjärkinen mies. Teidän vertaistanne harvoin tapaa luostariveljien joukossa… Siirtäkää siis päähineenne syrjään, että näen kasvonne. Muistan silloin teidät paremmin."
"Jumala paratkoon, armollinen herra", vastasi munkki, "minä olen vain köyhä ja syntinen ihminen ja olen tehnyt lupauksen, etten koskaan paljasta päätäni muualla kuin Jumalan alttarin edessä. Jos olen teitä miellyttänyt, niin voittehan muistaa, että se oli eräs harmaaveli, jolla ei ollut nimeä…"
Äänen vieno värinä ei olisi jäänyt kaniikilta huomaamatta, ellei hänen päänsä olisi ollut niin täynnä muita ajatuksia.
"Hyvä, hyvä", sanoi hän, "minä voin tehdä jotain teidän hyväksenne…
Teidän ei saa jäädä siihen alhaiseen asemaan, jossa nyt olette…
Muistatte kai tekin vielä, sillä eihän siitä niin pitkä aika ole, kun
eräästä Vadstenan munkista tehtiin Vesteråsiin piispa?"
"Sen muistan aivan hyvän…"
"Niin, harmaaveli, sellaista voi vieläkin tapahtua… Sanokaapa nyt minulle, ajattelematta ollenkaan, kelle puhutte, sanokaa aivan suoraan, mitä tarkoititte sillä, kun äsken mainitsitte arkkipiispa Jönsin nimen samalla kertaa kuin Engelbrektin?"
"Mitäpä muuta voisin sillä tarkoittaa, kuin että hänellä juuri on se voima ja tarmo, jota nykyiset olot vaativat, jos hän vain tahtoo käyttää sitä…"
"Me puhumme nyt ilman todistajia, harmaaveli… Voimme siis ymmärtää toisiamme, puhua kaunistelematta ja suoraan, ilman että kummankaan tarvitsee peljätä mitään… Edellä puolisen olimme jo yhtä mieltä siitä hädästä, joka valtakunnassa vallitsee. Tyytymättömyys, joka sen johdosta on noussut kuningasta vastaan, on suurempi kuin hän aavistaakaan… Herrat samoinkuin papit, porvarit ja talonpojatkin, kaikki ovat ne häneen perin kyllästyneet ja vihaavat hänen hallitustaan… Hänen menettelynsä kirkkoa ja luostareita kohtaan, hänen sotaväkensä ja voutinsa, — kas siinä ne petolinnut, jotka jo ovat iskeneet kyntensä kiinni hänen kuninkaanmantteliinsa ja jotka eivät siitä ennen hellitä, kuin hän itse makaa maan tomussa… Mutta asiaan, mitä arvelette te siis, voiko arkkipiispa…"
"Pelastaa valtakunnan? aiotte sanoa", täydensi munkki kaniikin puheen, "kyllä, armollinen herra, uskon, että arkkipiispa Jöns sen aivan hyvin voi…"