Niilolla ei ollut mitään syytä, jonka tähden olisi kieltäytynyt munkin pyyntöön suostumasta. Hän oli sellaisessa tilassa, jolloin ihminen on välinpitämätön kaikkiin nähden. Isänmaa oli ainoa, joka vielä sai hänen sydämensä kielet värisemään. Ja sekin oli tällä hetkellä enemmän sivulle joutunut, eli oikeammin sanoen, se lepäsi kyllä hänen sydämellään, mutta kahlehdittuna, sen tenhopiirin ympäröimänä, jonka yli hän ei voinut astua. Rakkaus kansaan, jonka asian oli ottanut omakseen, ja lupaus, jonka oli antanut kuningattarelle, että nimittäin pysyisi kuninkaalle uskollisena, — kas siinä ne langat, jotka sitoivat häntä. Hänellä oli nyt tuskin mahdollisuutta vaikuttaa toisen hyväksi rikkomatta jo toista vastaan. Tämä yksin jo olisi voinut saada miehen epätoivoiseksi ja kuitenkin tuli siihen vielä lisäksi hänen rakkautensa, jonka hänen täytyi tukahuttaa ja kieltää itseltään.
Emme saa siis ihmetellä, jos tuo kohtalon vainooma mies oli joutunut tilaan, joka välistä läheni unen kaltaista tylsyyttä, emme sitäkään, jos hän nyt mitä välinpitämättöminmällä äänellä maailmassa pyysi munkkia seuraamaan itseään.
Ennen pitkää olivat he jo majatalossa ja sittenkun Niilo oli pyytänyt munkkia istumaan, alkoi tämä:
"Minä tulen nyt tänne teidän luoksenne sellaisessa asiassa, jota tärkeämpää teille ei vielä koskaan elämässänne ole esitetty, Niilo ritari, ja minä pyydän, ettette ennen aikaansa kiivastu, vaan että tarkoin mietitte ja punnitsette vastausta, ennenkuin annatte sen. Te olette hyljännyt sen tarjouksen, johon suostumalla olisitte voinut voittaa morsiamenne…"
Niilo vavahti ja kiinnitti synkät silmänsä munkkiin, jonka kasvoja ei hän kuitenkaan voinut nähdä.
"Teitä kummastuttaa, kuinka minä tunnen tämän asian, ritari … minua kummastuttaa vielä enemmän, kuinka te voitte vastustaa niin suurta kiusausta. Mutta se todistaa vain ne puheet tosiksi, joita teistä on liikkeellä, että te olette todellinen ritari, sellainen kuin ritarin tulee olla…"
"Olisin teille oikein kiitollinen", keskeytti Niilo, "kun heti vain suoraan sanoisitte asianne… Jos teillä on hyvät ajatukset minusta, niin ilahuttaa se minua, mutta minulla ei ole siltä halua kuulla siitä puhuttavan."
"Hm —", mutisi munkki, "jokaisella on heikkoutensa… Mutta olkoon menneeksi, tahdon noudattaa pyyntöänne. Tulen teidän luoksenne valtakunnan nimessä ja pyydän teitä nyt ottamaan sen asian omaksenne ja saattamaan sen niitten myrskyjen läpi, jotka sitä uhkaavat, rauhalliseen satamaan."
"Mitä tarkoitatte puheellanne, harmaaveli…? Kuka voi syyttää minua, että olisin vetäytynyt syrjään, missä minun vain on sallittu vaikuttaa…? Ja millä tavalla sitten mielestänne voisin minä nyt ottaa sellaisen asian ajettavakseni, minä, joka harhailen kuin haamu ympäri maata, henkipattona ja suojatonna? Olenhan minä nyt tähän aikaan kaikkien joko säälin tai halveksimisen esineenä, aina sen mukaan uskovatko he minun surevan kuninkaani suosion menettämistä tai että raukkamaisuudesta en uskalla kohottaa miekkaani häntä vastaan ja kantaa nurjaa kilpeä isänmaatani kohtaan."
"On niitäkin, Niilo ritari, jotka ajattelevat toisin teistä ja niiden valtuuttamana seison minä nyt teidän edessänne. Niitten nimessä tarjoan minä nyt teille Ruotsin kuningaskruunun. Ruotsin rahvas jo teroittaa keihäitänsä ja hioo miekkojansa ja mahtava ritarijoukko on valmis ottamaan teidät millä hetkellä hyvänsä vastaan, jos vain myönnytte siihen, mitä teille tässä olen ehdottanut!"