He olivat sitten molemmat hetkisen aikaa ääneti, mutta yhtäkkiä virkkoi
Ove:
"Teidän täytyy kuitenkin sanoa minulle vielä yksi asia, Niilo herra… Jos kuningas kerran on antanut tämän kalleuden teille, niin on se tuntuva hänestä omituiselta, että minä sen hänelle jätän ja käytän sitä hyväkseni…"
"Kuningas on antanut sen minulle, tietämättä itsekään, kuka vastaanottaja oli. Jos niin sattuisi, että hän todella kysyisi teiltä jotain siitä, niin sanokaa vain: Metsässä Dalbyn luostarin luona! ja hän käsittää kohta kaikki."
"Ja minä anastaisin siis teiltä teidän rehellisesti ansaitun kunnianne voittaakseni…"
"Ei, ei, Ove herra, te lainaatte sen vain, joten te siis voitte palauttaa sen taas minulle, kun tulette takaisin, ja vaikka ette tulisikaan, niin on teillä sittenkin aina keinoja, joilla voitte tässä asiassa omaatuntoanne keventää."
Hetken mietittyään päätti Ove ottaa tikarin vastaan. Hänellä ei ollut nyt valitsemisen varaa, jos kerran tahtoi antaa loukatulle nuoruusystävälleen sen hyvityksen, jonka tämä oli oikeutettu saamaan. Voisihan hän sitäpaitsi sen tapauksen varalta, että itse kaatuisi taistelussa, antaa jonkun toimeksi saattaa asian todellinen laita kuninkaan tietoon. Epäilemättä olisi Niilo Sture, jos hänelle tällainen tapaus olisi sattunut, jyrkästi kieltäytynyt. Mutta niinhän se on, kun kerran on alkanut alentaa omantuntonsa vaatimuksia, että tällainen ahdinko joskus sattuu. Täytyy silloin usein hyvääkin asiaa ajaessa, ryhtyä tai tyytyä keinoihin, joita tarkka siveellisyystunto ei saattaisi oikeiksi myöntää.
Herra Ove Laurinpoika otti siis tikarin vastaan ja heti senjälkeen jätti Niilo Sture vankilan.
VII.
Sulhanen.
Niilo Sture meni vankilasta linnan kappeliin. Hän halusi, tietämättä oikein itsekään minkätähden, vielä kerran puhutella vanhaa munkkia. Mutta vaikka tämä oli luvannut odottaa Niiloa kappelissa ei häntä siltä kuitenkaan ollut siellä ja Niilon täytyi siis tyhjin toimin palata takaisin. Hän poistui linnasta ja kulki kaupunkiin, jossa jo päivän puuhain synnyttämä liike illan lähestyessä alkoi vähetä ja porvarit sulkivat juuri paraillaan puotiensa ovia ja ikkunoita, kun hän kulki katua pitkin asuntoonsa.