Hän ei kuitenkaan nyt kiinnittänyt mieltänsä niihin erilaisiin puuhiin, joilla porvarit päivätyönsä lopettivat, eikä hän myöskään huomannut puotipalvelijain reipasta kulkua ja vilkkaita liikkeitä kun ne tulivat häntä vastaan kadulla. Vasta kaksi kuninkaan asepalvelijaa, jotka seisoivat eräässä kadunkulmassa ja tuntuivat odottavan jotain, herättivät hänen huomiotansa.
He puhelivat kuolleesta marskista, Tord herrasta, Niilo kuuli sen aivan selvään, ja kun hän meni heidän ohitsensa, katsahti toinen yht'äkkiä ylös ja tervehti häntä kunnioittavasti. Niilo herra pysähtyi ja tarkasteli tutkien miestä, jonka kasvot hänestä tuntuivat tutuilta.
"Ettekö tunne enää minua, Niilo herra?" kysyi silloin asepalvelija ujostelematta ja Niilon täytyi tunnustaa, että hän oli unhottanut miehen nimen.
"No tahdon teille muistuttaa matkaa, jolloin tulin tuntemaan teidät, Niilo herra… Me ajelimme silloin Hirvellä Itämerta, ja minä pidin perää, kun me kohtasimme kuninkaan laivan, joka alkoi ahdistaa meitä, mutta joutuikin alakynteen…"
Enempää ei tarvittukaan. Niilo muisti nyt kaikki aivan hyvin.
"Hollinger!" huudahti hän.
"Niin, sehän se on kunniallinen nimeni", vastasi asepalvelija leveä, hyväntahtoinen hymy huulillaan.
"Olen sinulle kiitollinen viimeisistä palveluksistasi, Hollinger!" virkkoi Niilo, mutta asepalvelija keskeytti hänet äkisti:
"Toiseen suuntaan uskoin minä silloin ja moni muukin minun kanssani yhden ja toisen miehen tulevan purtensa ohjamaan … tarkoitan, nähkääs, että häissä, joita kuningas nyt paraikaa valmistelee, olisi pitänyt olla toinen mies sulhasena, kuin joka siksi nyt todella näyttää tulevan… Ja marskin sisar … marskin sisar, tuo nuori jalo neitonen…"
Hänen vielä puhuessaan alkoi joku laulaa sisällä huoneessa, jonka ulkopuolella he seisoivat.