"Tämänpäiväisessä neuvostonkokouksessa on hän saanut, mitä on halunnut…"
"Mutta vasten teidän tahtoanne, jos oikein olen sananne käsittänyt… Ajatelkaahan toki, Kaarlo kuningas! Sellaista miestä pidetään aina tyhmänä, joka karkottaa karhun metsään ja lisää sen voimia heikontamalla omaa itseään."
Kuningas katseli hetkisen ajattelevasti eteensä, mutta kääntyi sitten äkisti ympäri ja astui pöydän luo, jolla kallisarvoinen lipas seisoi. Siinä säilytti hän kalleuksiansa.
"Kun palaan takaisin Borgholmasta, niin voimme me keskustella tästä asiasta, Niilo… Te saatatte kyllä olla oikeassa, mutta nyt täytyy ensin panna toimeen se, mikä kerran päätetty on."
Hän avasi lippaan ja otti sieltä esiin kahdet kallisarvoiset kultavitjat. Sitten astui hän Niilon luo ja ripusti toiset hänen kaulaansa sekä toiset Briitan, jota hän suuteli otsalle.
"Nämät ketjut", sanoi hän, "saatte te muistoksi langoltanne, kuninkaalta! Ja nyt matkustakaa Jumala mukananne. Jos hän sen suo, olen teidän luonanne pääsiäisenä ja minä tuon silloin mukanani lankoni, uskollisen ritarin, herra Kustaa Kaarlonpojan… Silloin saatamme me kolme yhdessä neuvotella valtakunnan asioista, Niilo… Nyt ei muuta kuin hyvästi, hyvästi vain!"
Hän viittasi kädellään ja riensi sitten nopein askelin pois huoneesta.
Niilo auttoi Briitan päälle turkiksilla sisustetun päällyskapan. Sitten menivät he rappusia alas linnanpihalle, jossa heidän rekensä jo odottivat valmiina sekä joukko asepalvelijoita. Näitten etunenässä oikealla sivustalla istui hevosen seljässä jykevärakenteinen, paraassa ijässä oleva mies. Se oli Erkki, Herman Bermanin aseenkantaja, joka nyt oli astunut Niilo Sturen palvelukseen. Hänen sivullaan ratsasti Hollinger, joka saatuaan kuninkaalta luvan oli eronnut hänen ja mennyt sulhasen palvelukseen.
Inga vanhus, jonka oli määrä seurata Briita rouvaa, sillä kuninkaankartanossa ei hänellä nyt enää ollut mitään tehtävää, istui jo reessä peiteltynä. Ja hän hymyili niin sydämellisesti nuorelle emännälleen, kun tämä tarkasti oliko kaikki reessä niinkuin olla piti.
Sen komeasti koristellun reen vieressä, jolla Niilo herran rouvineen oli määrä matkustaa, seisoi vanha mies paljain päin, niin että tuuli liehutteli hänen harventunutta, hopeaista tukkaansa edestakaisin. Vanhus oli Erland ukko.