Samana päivänä, jona Niilon rouvineen oli määrä lähteä Tukholmasta, oli neitsyt Maarian veljeyden salissa neuvoston kokous. Kun kuningas kokouksen loputtua saapui linnaan, jossa Niilo ja Briita odottivat häntä, oli ilo poissa hänen kasvoiltaan. Neuvostossa oli syntynyt kova riita. Arkkipiispa oli vaatinut korvausta kaikesta siitä väestä, aseista ja laivoista, jotka edellisenä kesänä oli sodassa menettänyt. Kuningas oli kovasti pahastunut hänen vaatimuksestaan, joka tuotiinkin esiin aivan sopimattomalla ajalla, varsinkin kun arkkipiispa aivan hyvin tiesi, että kuningas oli juuri sotaan lähdössä. Tämä olikin selittänyt, ettei hän ollut velvollinen semmoisia suorittamaan. Mutta hän oli kuitenkin suostunut jättämään asian tuomarein ratkaistavaksi ja nämät olivat langettaneet tuomion arkkipiispan eduksi. Se oli suututtanut kuningasta, niin että hän oli esiintynyt loukkaavasti sekä tuomareja että arkkipiispaa kohtaan.
Muutamalla sanalla vain kertoi kuningas neuvoston kokouksesta palattuaan keskustelun kulun. Mutta se jo riitti Niilolle selittämään, jos ei kaikkia mitä oli tapahtunut, niin kuitenkin niin paljon, että hän heti huomasi asiain ei olevan oikealla kannalla. Ja kaikki se, mitä salavehkeistä tiesi, tuli siinä yht'äkkiä niin selvänä hänen mieleensä.
"Minä olen valmiina jättämään teidät, Kaarlo kuningas", sanoi hän, "mutta Jumala tietää, että toinen halu sydämessäni palaa. Antakaa nyt minulle se määräys, jonka aiotte kevääseen säästää…"
"Ei, ei", keskeytti kuningas kiivaasti, "tahtoni on, että matkustatte vaimonne kanssa Penningebyhyn. Sinne tulen minäkin sitte viettämään pääsiäistä teidän kanssanne. Kuuletteko, Niilo, ja sinä, Briita, pääsiäisenä jo olen miesteni kanssa teidän luonanne… Teillä on minun tähteni jo ollut liian monta surullista päivää, teillä molemmilla. Minä tahdon, että te ainakin hetken saatte nauttia rauhaa ja lepoa omassa kodissanne… Eli kuinka, Briita, mitä sanoisit sinä, jos minä nyt heti taas tempaisin tämän innokkaan ritarin sinun sivultasi?"
Hän hipaisi samassa hiljaa kädellään punastuvan Briitan poskea ja hymyili vallattomasti hänelle.
"Kuinka voin minä tai mieheni", vastasi tämä innokkaasti, "kuinka voimme me nauttia rauhaa ja lepoa Penningebyssä, jos tiedämme, että teitä ja valtakuntaa uhkaa vaara?"
"Mitä siihen tulee, voitte te olla aivan levolliset", virkkoi kuningas tullen taas yhtäkkiä vakavaksi.
"Älkää kumminkaan missään tapauksessa antako arkkipiispalle oikeutta kutsua rahvasta kokoon…! Se on ainoa asia, mitä pyydän teiltä", lausui Niilo.
Kuningas katsahti ihmetellen häneen. "Mitä ajattelettekaan! Minunko pitäisi peräyttää arkkipiispalle antamani määräyksen!" huudahti hän. "Onko se todella tarkoituksenne, Niilo?… Onko Jöns arkkipiispa mielestänne koskaan ollut lempeämmällä tuulella, kuin nyt häitten aikana? Pitäisikö minun nyt sitten rikkoa tämä hyvä suhde ja saada hänen vihansa kuohumaan, joka varmaan tapahtuisi, jos neuvoanne seuraisin…"
"Mutta arkkipiispa ei ole teidän ystävänne ja hän etsii vain tilaisuutta päästäkseen teidän kimppuunne!"