"Niin, ja mikä pahempi, hän näyttää voittaneen tytön sydämen puolelleen!" lisäsi ukko.
Mitä vanha palvelija nyt kertoi oli kokonaan ennen kuulumatonta. Niilo Sturekin, joka kuitenkin katseli kansaa kokonaan toisilla silmillä, kuin muut aikansa herrasmiehet, kauhistui sitä onnettomuutta, jonka sellainen rakkaus tuottaisi kohtalon vainoomalle kuninkaalle. Tähän aikaan samoin kuin sitä seuraavinakin katsottiin tarkasti, että naimisiin menevät olivat samaa säätyä. Ei edes rälssimies, toisin sanoen talonpoika, joka teki ratsupalvelusta talonsa puolesta, ei edes hänkään voinut kosia neitoa, jos tämä vain kuului johonkin vanhaa ylhäiseen herrassukuun. Ja tämä, joka nyt oli kuninkaan omaan tyttäreen kiinnittänyt silmänsä, oli vain halpa-arvoinen kauppasaksa. Se oli samaa kuin tahrata ikuisella häpeällä maanpakolaisen kuninkaan olento, saattaa huippu hänen onnettomuudelleen. Mitään pirullisempaa olisi tuskin voitu ajatella.
Ritari mietti kauan ennenkuin vastasi. Asia, jonka vuoksi oli liikkeelle lähtenyt, ei olisi sallinut päivänkään viivytystä.
Mutta tässä oli nyt kuningas Kaarlon tyttären onni kysymyksessä ja sitäpaitsi olivat olosuhteetkin paljon muuttuneet yhtymisen jälkeen piispan kanssa. Siksi vastasikin hän:
"Tahdon noudattaa pyyntöänne ja viedä kuninkaantyttären
Penningebyhyn!… Oletteko valmis matkalle?"
"Jumala teitä siunatkoon niistä sanoista, Niilo herra!" virkkoi vanhus, "me olemme valmiit vaikka heti, sillä tänä aamuna jo oli meidän määrä matkustaa kaupungista, mutta teidän näkönne sai minut yhtäkkiä muuttamaan aikeeni. Vaimonne, Briita rouvan sukulainen, nuori Ingeborg neiti, on myös mukana."
"Hyvä, hyvä, ei muuta siis kun saada vain neitoset myöntymään tuumiimme ja sitten heti matkaan."
Niin poistuivat he kirkosta ja kulkivat jo jokseenkin tyhjiä katuja pitkin majataloon, jonka vanhus oli kuninkaantyttärelle ja tämän ystävättärelle valinnut. Se sijaitsi Riukukadun varrella, joka kulki pohjoista kohti aina vanhalle Riukusillalle asti lähelle nykyistä Uusmyllyä. Talo, joka oli jokseenkin iso, kuului eräälle nahkurille, joka samalla myös oli kaupungin raatimiehiä.
Juuri kun ukko ja Niilo herra lähestyivät taloa, astui sieltä ulos kauppiaan pukuun puettu nuori mies. Vanhus tarttui heti hänen nähdessään ritarin käteen kiinni.
"Siinä se nyt taas on!" kuiskasi hän osoittaen samalla miestä joka reippain askelin poistui katua pitkin.