Vähän senjälkeen oli Brodde jo vihreän ritarin luona tornikamarissa. Tämä sulki huolellisesti oven ja pyysi häntä istumaan, ottaen itse samalla paikan hänen viereensä.
"Sinä olet älykäs ja rohkea mies, Brodde", alkoi hän, "ja sinä löydät kyllä Niilo herran ja vapautat hänet."
"Jos se vain on ihmisvoimille mahdollista, niin teen minä sen!" lausui
Brodde.
"Ja kuitenkaan ei se pitäisi tapahtua… Rauhoitu mies! Ymmärrän aivan hyvin intosi ja ihailen sitä. Mutta minä näen jotain, jota sinä et huomaa. Ja siitä johtuvat nämä sananikin nyt… Niilo herralle itselle on vahingoksi, jos hän saa vapautensa niin kauan kuin…"
Brodde katseli ritariin samalla kun kummastus ja hämmästys vaihtelivat hänen kasvoillaan. Epäilemättä oli tämä hänen puheensa hämmentyneitten aivojen aikaansaama, niin levollinen ja syvä kuin hänen katseensa olikin.
"Ja mikä se olisi, jonka te huomaatte, mutta en minä ja jonka vuoksi olisi parempi, että Niilo herran vankeus pitentyisi yli sen, mikä kohtuullista on?" kysyi hän.
"Se on Ruotsin valtakunta, mies!"
"Ruotsin valtakunta…? Luulin toki, että Ruotsi tarvitsee hänen kätensä mitä pikemmin sitä parempi."
"Ei, mies, ei vielä… Niin kauan kuin sotaa kestää Katillo piispan ja kuninkaan välillä, voi Niilo herra olla poissa. Ainoastaan kaksi asianhaaraa voi tapahtua. Joko voittaa kuningas tahi piispa. Mutta kummassakin tapauksessa tarvitsee Ruotsi vasta senjälkeen sellaisen miehen kuin Niilo herra on… Voisi sattua, jos hän nyt pääsisi vapaaksi, että hän turmelisi kaikki ja tietysti ennen kaikkea oman asiansa."
"Tämä on enemmän, kuin mitä minä voin käsittää!" huomautti Brodde.