"Tavaksi on nyt tullut, aina siitä alkain, kun suuret herrat tulivat huomaamaan, mihin me kelpaamme, me, jotka asumme täällä Taalaissa ja ympärillä, että he lähtevät tänne joen ylitse, kun hätä ahdistaa ja uhkaa heitä. Niin on nyt sinunkin käynyt, Krister Pentinpoika, ja samaten myös sukulaisesi, Katillo piispan. Hyvä olisi ollut, jos hän olisi itse ollut täällä meitä vastassa, koskapa hän juuri on kutsunut meidät kokoon. Sillä sinua me hyvin vähän tunnemme. Ja kun ajattelen, miten enosi, Krister Niilonpoika, houkutteli Taalain rehelliset miehet sotajalalle, vaikka mikään hätä ei ahdistanut valtakuntaa, niin on minulla hyvin vähän halua noudattaa kehotustasi. Katsos, nyt on asianlaita niin, että me kyllä huomaamme valtakunnan olevan vaarassa, mutta ei suinkaan veljesi tähden, vaan sentähden, että valtakunta on hallitsijaa vailla, niin kauan kuin Kaarlo kuningas on ja pysyy maanpaossa. Se on tämän hädän tähden vaan, kun me tahdomme lähteä matkaan mies talosta. Sillä sen sanon sinulle, mitään pappisvaltaa me emme halua, vaan me tahdomme, että Ruotsi yhä edelleenkin pysyy kuningaskuntana, jollainen se jo ikimuistettavista ajoista on ollut."
Krister herra huomasi asemansa erittäin vaikeaksi. Sillä tällaista puhetta kuin hän nyt vanhan vuoritilallisen huulilta kuuli, ei hän ollut ollenkaan odottanut. Ja sentähden ei hänellä ollutkaan siihen mitään vastausta antaa. Sillä se oli kokonaan vasten hänen ja muitten herrain aikeita tämä puhe Kaarlo kuninkaan takaisin kutsumisesta. Mutta olla tähän vaatimukseen suostumatta, sitä hän ei uskaltanut, koska taalalaiset toden teolla olivat nyt heidän ainoa turvansa. Niin olisi epäilemättä Katillo piispa tehnyt ja jyrkällä kiellollaan olisi hän ehkä voittanut enemmän kuin mitä Krister herra nyt voitti puolittaisella myöntymisellään.
"Mikä on maalle ja valtakunnalle hyödyksi, sitä mekin uurastamme!" vastasi hän.
"Silloin on sinun se valalla vahvistettava!" jatkoi taipumaton Pentti ukko. "Niin, sinun on vannottava, että sinä ja piispa ja kaikki, jotka nyt ratsastelevat täällä Taalaissa, että ne kaikki suostuvat ensimäiseksi työksi hankkimaan Kaarlo kuninkaan takaisin valtakuntaan. Ja sitten täytyy sinun vielä laittaa meille johtajaksi kelpo ritari, herra Niilo Sture, tai on sinun ainakin sanottava meille hänen nykyinen olinpaikkansa. Silloin lähdemme me iloisella mielellä Tanskan kuningasta vastaan! Muussa tapauksessa pysymme me kotona ja luulen, olenpa melkein varma siitä, että niitä on vähän, jotka Siljanista lähtevät joen toiselle puolen teidän kanssanne, jos ei nimittäin Katillo piispa puheillaan saa mieliä muuttumaan."
Mustiinpuettu herra, jota vuoristolaiset eivät tunteneet, mutta jonka nimen Erkki heille jälkeenpäin ilmoitti — mies oli Uppsalan kaniikki Helmich — lähestyi vuorimiehen puhuessa ritaria, joka seisoi muitten herrain keskellä, ja kuiskasi hänelle toisten sitä huomaamatta jotain korvaan. Krister herra astui sen jälkeen esiin ja nosti kaksi sormeansa ylös lausuen:
"Mitä minuun itseeni tulee, niin mielelläni suostun vaatimuksiinne, Taalain kunnon miehet! Mutta heimolaiseni, Katillo piispan, puolesta en minä voi mitään valaa vannoa. Mitä taas Niilo herraan tulee, niin ei luullakseni viivy kauan, ennenkuin te taas saatte hänet nähdä. Kuitenkin tahdon ilmoittaa teille, että minä kaikista vähimmän odotin teiltä tällaista puhetta nyt, kun vaara on juuri oven edessä. Ja suuresti mahtaa se Katillo piispaa ihmetyttää, palatessaan rahvaan kanssa Siljanin laaksoista, kun huomaa teidät pysyvän alallanne. Ajatelkaa myöskin, että jos Vesterås antautuu, niin on koko tämä maanpuoli avoinna Kristian kuninkaan joukoille. Toivon siis, että luotatte sanoihini ja että jo huomenna lähdette liikkeelle, jos ei muuta niin ainakin joelle asti!"
"Ei", lausui Pentti Björnsson, "siitä ei tule mitään. Meidän täytyy ensin saada piispalta lupaus, että Kaarlo kuningas palautetaan takaisin valtakuntaansa ja sitten on teidän hankittava meille Niilo herra päälliköksi… Sinä et peljätä meitä puheellasi vaarasta, sillä jos se todella lähestyy, jos kuningas samoo Långhedenin yli, niin tiedämme me kyllä, miten silloin varjella omaa kotiamme ja kontuamme."
Kaikki vuoristolaiset yhtyivät Pentin lausumaan mielipiteeseen ja niin hajoitettiin kokous.
Pentti ja Erkki lähtivät Kuparivuorelle Faluniin, jossa vuorimiehen veli asusti. Vanhus tahtoi neuvotella tämän kanssa ja jos mahdollista saada sanansaattaja jonkun vaikutusvoimaisen talonpojan luo Leksantiin tai Moraan voidakseen estää piispan hankkeet. Vasta myöhään illalla seuraavana päivänä palasivat he takaisin Pentti Björnssonin kotiin.
"Sanasi kokouksessa ovat tehneet aiotun vaikutuksen, isä!" virkkoi vaimo, kun miehet olivat tulleet tupaan. Ja miehen kysymykseen, mitä hän puheellaan tarkoitti, vastasi hän: "tänne saapui eilen jälkeen puolisen lähetti Niilo herralta."