"Se oli kaikki vain kamalaa vilppiä, petosta, Pentti ukko", puhkesi Erkki puhumaan ja kiivaus, jolla sanat lausuttiin, ilmaisi aivan täydelleen sen kiihottuneen mielentilan, jossa hän oli. "Pelkkää, inhottavaa petosta kaikki! Niilo herraa pidetään yhä edelleenkin vangittuna."
"Vilppiä, petosta?… Kautta Jumalan kuoleman, poika, mitä sanot?" Ukko mietti hetkisen ja lisäsi sitten: "Minun täytyy heti puhua piispan kanssa. Tule, Erkki… Tahdonpa nähdä, uskalletaanko taalalaisia heitellä niin vain kuin leikkipalloja heidän saamatta edes rehellistä sanaa kiitokseksi rehellisestä työstä."
Erkki sitoi hevosensa puuhun kiinni ja niin menivät he molemmat nopein askelin oikotietä metsän läpi sille suunnalle, jossa Pentti tiesi piispan olevan.
"Mihin nyt, Pentti ukko?" kuului yhtäkkiä ääni, kun he olivat kulkeneet hetkisen matkaa tietä pitkin. Ja nuori ritari loistavissa varuksissa astui esiin metsäpolulta ja laski kätensä vuoristolaisen hartioille.
"Piispan luokse", vastasi Pentti lyhyesti ja äreällä äänellä.
"Mutta sinähän jätät paikan, jonka minä olen osottanut sinulle, ukko… Kuningas voi tulla millä hetkellä hyvänsä. Oletko asettanut edes toista miestä tilallesi?"
"Se on kyllä oikeaa puhetta, mitä te siinä pidätte", vastasi ukko, "mutta nyt on asianlaita niin, että meidät on tänne houkuteltu petollisella tavalla ja sitä me emme kärsi… Sitä minä myös menen nyt sanomaan piispalle. Hän saa itse katsoa eteensä, kun kuningas tulee, miten paraimmaksi näkee. Mutta minä ja meikäläiset ja paljon muita lisää, me palaamme takaisin kotiin…"
"Kautta Jumalan kalliin veren … mitä sanot, ukko?"
"Puhtaan totuuden vain, en muuta! Eikö meille luvattu, että Niilo Sture kyllä saapuisi oikeaan aikaan, juuri silloin, kun me häntä tarvitsisimme. Ja nyt olen minä, Jumala paratkoon syntiset ajatukseni, seisonut täällä ja ajatellut pahaa tuosta jalosta miehestä sentähden, että hän on pysynyt poissa… Sen lisäksi saan minä vielä nyt kaiken muun hyvän lopuksi kuulla, että hän kituu yhä edelleen pimeässä vankiluolassaan, odottaen ehkä kuolemaa vapauttamisen asemasta… Kautta Jumalan kalliin veren, Steen Sture, siinä on jo enemmän kuin rehellinen mies voi kärsiä."
Steen Sturen, joka samaten turhaan oli odottanut ystäväänsä, täytyi myöntää, että ukon viha oli oikeutettua, ja tämä jatkoi: