Miehet kiiruhtivat täyttämään herransa käskyä, mutta itse riensi hän kuolevan luo ja koetti niin hyvin kuin voi ehkäistä verenvuotoa.
Vähän senjälkeen jättivät he tuvan ja suuntasivat kulkunsa Enköpingiin, jonka Franciskaaniluostarissa, talonpoikaisvaimon ilmoituksen mukaan, taitava haavalääkäri oli olemassa.
IX.
Voiton hedelmä.
Katillo piispa oleskeli läheisimpien ystäviensä kanssa Enköpingissä. Myös hänen setänsä, herra Niilo Kristerinpoika, oli siellä, hän, joka niin urhoollisesti oli puolustanut Vesteråsin linnaa. Ja Franciskaaniluostarin suuressa salissa, jonne herrat olivat kokoontuneet neuvotteluja varten, oli vain paljasta iloa ja riemua.
Herra Iivari Gren, Kaarlo kuninkaan vanhan vastustajan, Maunun, poika, kertoi hauskan tarinan Juhani herrasta, Grytan kirkkoherrasta. Tämä oli jo paljoa ennemmin, kuin piispa oli vielä ehtinyt voittaa tuota ihanaa voittoansa Harakerin kirkon luona, saattanut itsensä kuuluisaksi niitten vaurioitten kautta, joita oli Kristian kuninkaan väelle tuottanut. Hän oli nimittäin alituisesti ollut pitäjäläisineen vaanimassa vihollista ulkona Grytan saaristossa. Ja missä tahansa pienempi vihollisjoukko näyttäytyi tai laiva, joka kuljetti lisäväkeä ja elintarpeita, oli Juhani herra kohta sen kimpussa tuhoten vihollisen ja vieden muonavarat mukanaan. Sellaista sissisotaa käytiin muuallakin kuningasta vastaan. Ja se heikonsi siihen määrin hänen voimiaan ja saattoi hänen sotajoukkonsa semmoiseen nälänhätään, että hänellä tuskin olikaan muuta keinoa enää kuin samota vain eteenpäin ja koettaa voitolla varmistaa asemaansa tai taas palata takaisin Tukholmaan. Kukaan ei kuitenkaan sellaisella valppaudella ja menestyksellä käynyt tätä sissisotaa kuin Grytan Juhani herra. Ja yleinen mielipide rahvaan kesken olikin, että hän, lähinnä piispaa, oli vaikuttanut enimmin sodan onnelliseen päättymiseen.
Sydämellisesti nauroi Katillo piispa Iivari herran kertomukselle ja lausui tämän lopetettua:
"Pahoin mahtaa sapettaa Kristian kuninkaan mieltä, kun hänen täytyi väistyä kattilan ja padan[12] tieltä!"
Mutta tähän näyttikin leikinlasku loppuvan, sillä yhtäkkiä tuli piispa taas vakaisen näköiseksi ja tuijotti miettivänä eteensä. Toiset herrat vaikenivat hekin, odottaen mitä piispa tulisi sanomaan.
Silloin avautui ovi ja kaniikki Helmich astui sisään. Kun hän läheni pöytää, jonka vieressä piispa istui, katsahti tämä uteliaana ylös, ikäänkuin olisi odottanut jotain tärkeä tiedonantoa häneltä.